Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 24. lokakuuta 2023
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 2 min

Komissio esittää välittömiä toimia Euroopan tuulivoimateollisuuden tukemiseksi

Wind power

Euroopan komissio esittää tänään Euroopan tuulivoimaa koskevan toimintasuunnitelman. Äskettäin sovittu EU:n tavoite on, että uusiutuvien energialähteiden osuus on vähintään 42,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, ja pyrkimyksenä on päästä 45 prosentin osuuteen. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää asennetun tuulivoimakapasiteetin massiivista lisäämistä, ja kapasiteetin odotetaankin kasvavan 204 gigawatista vuonna 2022 yli 500 gigawattiin vuoteen 2030 mennessä.

Tuulivoima-ala on ollut EU:ssa menestystarina, mutta sen tulevaa kasvua haittaa joukko haasteita: riittämätön ja epävarma kysyntä, hitaat ja monimutkaiset lupamenettelyt, raaka-aineiden puutteellinen saatavuus, nopea inflaatio ja korkeat perushyödykkeiden hinnat, kansallisten tarjouskilpailujen puutteellinen suunnittelu, kasvava paine kansainvälisten kilpailijoiden taholta ja ongelmat ammattitaitoisen työvoiman saatavuudessa.

Euroopan komissio esittää tänään Euroopan tuulivoimaa koskevan toimintasuunnitelman, jolla varmistetaan, että siirtyminen puhtaaseen energiaan kulkee käsi kädessä teollisuuden kilpailukyvyn kanssa ja että tuulivoiman menestys EU:ssa jatkuu. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti suunnitelmasta viime kuussa pitämässään puheessa unionin tilasta.

Toimintasuunnitelma auttaa ylläpitämään tervettä ja kilpailukykyistä tuulivoiman toimitusketjua, joka tarjoaa selkeän ja varman hankejatkumon, houkuttelee tarvittavaa rahoitusta ja kilpailee maailmanlaajuisesti tasapuolisin toimintaedellytyksin.  Toimintasuunnitelmaan liittyy tiedonanto EU:n merellä tuotettavaa energiaa koskevien tavoitteiden saavuttamisesta, tuulivoima mukaan luettuna, ja se on jatkoa kolme vuotta sitten hyväksytylle merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskevalle EU:n strategialle.

Toimintasuunnitelmassa esitetään välittömiä toimia, jotka komission, EU-maiden ja toimialan on toteutettava yhdessä. Se pohjautuu nykyisiin toimintapolitiikkoihin ja lainsäädäntöön, ja siinä keskitytään kuuteen keskeiseen alaan:

• Käyttöönoton nopeuttaminen parantamalla ennustettavuutta ja nopeuttamalla lupien myöntämistä. Komissio käynnistää jäsenmaiden kanssa ”Accele-RES”-aloitteen, jolla pyritään varmistamaan uusiutuvaa energiaa koskevien tarkistettujen EU-sääntöjen nopea täytäntöönpano ja jossa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota lupamenettelyjen digitalisointiin ja jäsenmaille annettavaan tekniseen apuun.

• Huutokauppojen parempi suunnittelu. Komissio tukee ehdotettujen nettonollateollisuussäädöksen ja sähkömarkkinoiden rakenneuudistuksen pohjalta jäsenmaita huutokauppojen parantamisessa.

• Rahoituksen saanti.

• Oikeudenmukainen ja kilpailullinen kansainvälinen toimintaympäristö. Komissio seuraa tarkasti mahdollisia epäterveitä kaupan käytäntöjä, jotka hyödyttävät ulkomaisia tuulivoima-alan valmistajia.

• Osaamisen vahvistaminen.

• Teollisuuden osallistuminen ja EU-maiden sitoumukset.

 

Merituulivoiman odotetaan edistävän merkittävästi EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista tulevina vuosina. EU-maat sopivat hiljattain merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskevista uusista kunnianhimoisista tavoitteista vuodelle 2050 ja välitavoitteista vuosille 2030 ja 2040 kullekin EU:n viidelle merialueelle. Uudet tavoitteet pohjautuvat vuonna 2020 laadittuun merellä tuotettavaa uusiutuvaa energiaa koskevaan EU:n strategiaan.

Vuonna 2022 EU-27:n merellä sijaitsevan kapasiteetin kumulatiivinen määrä oli 16,3 gigawattia. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenmaiden sitoumuksen eli 111 gigawatin ja vuoden 2022 kapasiteetin välisen kuilun umpeen kuromiseksi joka vuosi on rakennettava keskimäärin lähes 12 gigawattia kapasiteettia, mikä on 10 kertaa enemmän kuin viime vuonna rakennettu uusi 1,2 gigawatin kapasiteetti.   

Tämän vuoksi komissio tehostaa toimiaan erityisesti merellä tuotettavan uusiutuvan energian alan tukemiseksi ja esittää lisätoimia, joilla vahvistetaan verkkoinfrastruktuuria ja alueellista yhteistyötä, nopeutetaan lupamenettelyjä, varmistetaan yhdennetty merten aluesuunnittelu, parannetaan infrastruktuurin häiriönsietokykyä, tuetaan tutkimusta ja innovointia sekä kehitetään toimitusketjuja ja osaamista.

Komissio on tänään julkaissut vuotuisen raportin energiaunionin tilasta (https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_23_5188) sekä tiedonannon investoinneista puhtaaseen teknologiaan (https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_23_5245).

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_23_5185   

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa X:ssä / Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
24. lokakuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto