Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 6. helmikuuta 2024
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Komissio esittää suosituksen päästövähennystavoitteeksi vuodelle 2040 – tavoitteena ilmastoneutraalius vuonna 2050

Ilmastoneutraalius

Komissio on tänään julkaissut yksityiskohtaisen vaikutustenarvioinnin mahdollisista keinoista saavuttaa sovittu tavoite eli tehdä Euroopan unionista ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Vaikutustenarvioinnin perusteella komissio suosittelee kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähentämistä 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä vuoden 1990 tasoihin verrattuna ja keskustelujen käynnistämistä kaikkien sidosryhmien kanssa. Asiaa koskevan lainsäädäntöehdotuksen tekee EU-vaalien jälkeen valittava seuraava komissio Euroopan parlamentin ja EU-maiden kanssa sovitulla tavalla eurooppalaisen ilmastolain mukaisesti. Komission suositus perustuu ilmastonmuutosta käsittelevän eurooppalaisen tieteellisen neuvottelukunnan antamaan lausuntoon ja unionin Pariisin sopimuksen mukaisiin sitoumuksiin.

Jotta päästöjä voidaan vähentää 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä, useiden edellytysten on täytyttävä. Lähtökohtana on, että nykyinen lainsäädäntö on pantava täysimääräisesti täytäntöön, jotta päästöjä voidaan vähentää ainakin 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Vuodelle 2040 asetettava ilmastotavoite parantaa myös Euroopan kykyä selviytyä tulevista kriiseistä ja vahvistaa EU:n riippumattomuutta fossiilisten polttoaineiden tuonnista, jonka osuus oli yli 4 prosenttia vuoden 2022 bruttokansantuotteesta.

EU jatkaa asianmukaisten toimintaedellytysten kehittämistä houkutellakseen investointeja ja tuotantoa. Onnistuneen ilmastosiirtymän olisi kuljettava käsi kädessä teollisuuden kilpailukyvyn vahvistamisen kanssa, erityisesti puhtaan teknologian aloilla.

Siirtymään olisi vuosiin 2011–2020 verrattuna investoitava vuosittain 1,5 prosenttia lisää suhteessa BKT:hen siirtämällä resursseja pois vähemmän kestävistä käyttötarkoituksista, kuten fossiilisten polttoaineiden tuista. Tämä edellyttää yksityisen sektorin vahvaa mukaantuloa. Suurin osa näistä investoinneista tulee yksityiseltä sektorilta.

Suositellun 90 prosentin tavoitteen saavuttaminen edellyttää sekä päästövähennyksiä että hiilenpoistoja. Tämä edellyttää hiilidioksidin talteenotto- ja varastointiteknologioiden käyttöönottoa sekä talteen otetun hiilen hyödyntämistä teollisuudessa.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_24_588

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa X:ssä / Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
6. helmikuuta 2024
Laatija
Suomen-edustusto