Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 14. tammikuuta 2021
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Haave työskentelystä ulkomailla toteutui Euresin avulla

Eures eli European Employment Services on EU-maissa sekä muissa ETA-maissa ja Sveitsissä asuville tarkoitettu työllisyyspalvelu. Sen kautta voi etsiä tietoa työmahdollisuuksista Euroopassa sekä hakea työpaikkoja.

Anni Harni pääsi Euresin avulla toteuttamaan heti lukion jälkeen haaveensa ulkomailla työskentelystä. Kuultuaan, että Euresin kautta työpaikan voisi saada ulkomailta myös vähäisellä työkokemuksella, hän teki verkkosivujen kautta hakemuksen ja pääsi kesätyöntekijäksi Saksaan. Myöhemmin hän lähti Euresin kautta työskentelemään Saksaan vielä kahdesti. Parasta työpaikoissa oli Annin mukaan uusiin, eri puolilta Eurooppaa kotoisin oleviin ihmisiin tutustuminen. Euresin kautta on myös helppoa ja turvallista lähteä töihin ulkomaille. ”Näiden työkokemusten ansioista minulla on nyt ystäviä ja tuttuja melkein kaikista Euroopan maista. On ollut mahtavaa matkustaa heidän kotiseuduilleen ja oppia uusia asioita monista muista kulttuureista saksalaisen kulttuurin lisäksi”, Anni Harni kertoo.

Lue lisää: https://www.studentum.fi/loyda-koulutuksesi/opiskelu-ulkomailla/toissa-saksassa-euresin-kautta-19635

Tiedot

Julkaisupäivä
14. tammikuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto