25 vuotta EU-jäsenyyttä takana ja matka jatkuu!

Toisen maailmansodan jälkeisessä kylmän sodan maailmassa Suomi oli pyrkinyt pysyttelemään erossa idän ja lännen välisistä ristiriidoista, mikä ei ollut helppoa. Pyrkiessään turvaamaan omat taloudelliset etunsa läntisillä markkinoilla Suomi tarjosi aina vastaavanlaisia sopimusjärjestelyjä myös Neuvostoliitolle ja sen johtamalle Itä-Euroopan blokille, mutta rajansa kaikella – Suomi ei katsonut voivansa edes haaveilla Euroopan talousyhteisön jäsenyydestä eikä edes Euroopan vapaakauppajärjestö EFTA:n täysjäsenyydestä 1980-luvun loppuun asti, vaan kaikki junailtiin aina jollain erillisjärjestelyllä.

Berliinin muurin murruttua ja Neuvostoliiton romahdettua Suomelle avautui historiallinen mahdollisuus määrittää uudestaan oma poliittinen ja taloudellinen asemamme Euroopassa ja maailmassa. Se kulminoitui ennen kaikkea kysymykseen suhteestamme tiivistyvään Euroopan unioniin – monet epäilivät, jotkut vastustivat, mutta onneksi yhä useammat ihmiset, poliitikot ja puolueet alkoivat ymmärtää, että erillisjärjestelyiden aika on ohi ja että Suomen on pyrittävä täysivaltaiseksi jäseneksi niihin eurooppalaisiin yhteistyörakenteisiin, joissa meidän talouden ja yhteiskuntapolitiikan reunaehdoista päätetään. Ja kansa vastasi kyllä – osin myös turvallisuuspoliittisin perustein, vaikkei EU mikään turvallisuus- ja puolustusliitto ollut silloin eikä edes vielä nyt!

Mitä Suomi ja suomalaiset ovat sitten saaneet näiden jäsenyysvuosien aikana? Ensinnäkin suomalaisilla yrityksillä on tasavertainen kilpailuasema EU:n sisämarkkinoilla ja tänä päivänä yli 60 % Suomen viennistä suuntautuu EU-alueelle. Ehkä kaikkein olennaisinta on ymmärtää, että EU-jäsenyyden kautta suomalaiset yritykset ovat integroituneet osaksi globaaleja arvoketjuja pääosin EU-Euroopan kautta.

Toiseksi suomalaiset ovat hyötyneet EU:n sisämarkkinoiden tuomasta korkeammasta bruttokansantuotteesta – eri selvitysten mukaan eurooppalaisten ansiotaso on keskimäärin noin 8-10 % korkeampi ja suomalainen tienaa noin 1500-2000 euroa enemmän kuin ilman EU:n sisämarkkinoita. Luvut voisivat olla vieläkin korkeammat, jos palvelujen markkinoita uskallettaisiin avata entistä rohkeammin.

Kolmanneksi ihmiset voivat liikkua vapaasti EU:ssa turisteina, opiskelijoina, työntekijöinä ja yrittäjinä – meitä kohdellaan toisissa EU-maissa melkein kuin niiden omia kansalaisia. Euroalueella ihmisten ja yritysten elämää helpottaa myös yhteinen raha ja rahapolitiikka, vaikka talous- ja valuuttaliiton alkuperäisiä valuvikoja on jouduttu matkan varrella korjailemaan useaan kertaan.

Neljänneksi EU on tulliliitto, jolla on yksi ja yhtenäinen kauppapolitiikka. Meidän taloudelliset ulkosuhteet Yhdysvaltojen, Kiinan, Venäjän muiden globaalitalouden toimijoiden kanssa hoidetaan EU:n kautta. Niin kauan kuin monenkeskinen maailmankaupan säännöstö WTO:ssa oli voimissaan, EU:n kauppapolitiikan merkitystä ei aina oikein ymmärretty Suomessa. Mutta viimeisen 5-10 vuoden aikana se on noussut arvoon arvaamattomaan, kun Yhdysvallat, Kiina ja monet muut toimijat ovat haastaneet sääntöpohjaisen vapaakaupan vanhat velvoitteet puhumattakaan siitä, että ne olisivat valmiita hyväksymään uusia kestävän kehityksen periaatteita osaksi maailmankaupan säännöstöä.

Vaikka Suomi ja suomalaiset ovat hyötyneet monin tavoin EU-jäsenyydestä, EU ei ole mikään onnen seitsemäs taivas, muttei myöskään se joidenkin EU-kriitikkojen manaama ilmestyskirjan peto. Euroopan unioni on ihmisten ja vanhojen eurooppalaisten kansallisvaltioiden luomus ja sellaisenaan epätäydellinen, koska unionin kehitys on aina perustunut jäsenvaltioiden välisiin kompromisseihin sen suhteen, mitä ja miten paljon toimivaltaa EU:lle halutaan antaa ja kuinka tehokkaasti se sitä voi käyttää.

Tätä EU:n ”epätäydellisyyttä” ei kannata kauhistella, koska ei ole olemassa täydellistä EU:ta – eipä taida olla täydellistä Suomeakaan. Euroopan unioni ei ole itseisarvo vaan poliittisiin arvovalintoihin perustuva järjestelmä, jonka tavoitteena on luoda sellaista lisäarvoa, jota jäsenmaat eivät katso saavuttavansa yksinään, kuten rauhaa, eurooppalaisia markkinoita, kestävää kehitystä, ihmisten vapaata liikkuvuutta tai oman turvallisuuden ja omien taloudellisten etujen puolustamista entistä aggressiivisemmassa globaalissa toimintaympäristössä.

Kun EU:n saavutuksia arvioi suhteessa yhdessä asetettuihin tavoitteisiin ja sille annettuihin toimivaltuuksiin, Euroopan unioni on selvinnyt urakasta kohtuullisen hyvin. Siitä ei ehkä tullut vuonna 2000 hyväksytyn Lissabonin strategian mukaista ”maailman kilpailukykyisintä tietoon perustuvaa taloutta maailmassa vuoteen 2010 mennessä” eikä edes 2020 mennessä, mutta vika ei ollut tavoitteessa vaan sen toteutuksessa. Ja syyllisiä tähän epäonnistumiseen kannattaa etsiä pikemmin EU-maiden pääkaupungeista kuin Brysselistä – suuri osa jäsenvaltioista ei ollut valmiita niihin uudistuksiin, joita olisi pitänyt tehdä EU:ssa ja ennen kaikkea kansallisella tasolla.

Kuten TT:n entinen varatoimitusjohtaja Tarmo Korpela sanoi vuonna 2005 ”Lissabon on kuollut, kauan eläköön Lissabon”. Eli tavoitteessa ei sinällään ollut mitään vikaa, vaan tavoitteen asettaneet EU-maiden päämiehet eivät ymmärtäneet tai hyväksyneet, mitä heiltä olisi edellytetty tavoitteen saavuttamiseksi. Johtajat ovat nyt vaihtuneet jo moneen kertaan, mutta EU:n globaali kilpailukyky on edelleen yksi keskeisimmistä tavoitteista edelleen. Ja hyvä niin!

EU on hieman paradoksaalisesti onnistunut uudistamaan itseään kaikkein joustavimmin kohdatessaan kriisejä, kuten finanssikriisi 2009, pakolaiskriisi 2015 ja nyt koronakriisi 2020. Prosessit eivät ole olleet helppoja eikä kaikkia tarpeellisia reformeja ole toteutettu vieläkään, mutta uudistustarpeet tunnistetaan ja tunnustetaan entistä selkeämmin. Samoin voidaan sanoa, että Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota ja sen seurauksena globaalien taloussuhteiden kärjistyminen on herättänyt EU:n ja sen jäsenmaat huomaamaan, kuinka tärkeitä tekijöitä ovat EU:n toimivat sisämarkkinat, kahdenväliset vapaakauppasopimukset ja nyt myös kauppapolitiikan koko keinovalikoiman aktiivisempi käyttö ja jopa ajatukset kilpailupolitiikan ulottamisesta kansainvälisiin kauppasuhteisiin ja investointeihin.

Loppujen lopuksi EU ei ole pelkästään yhteisiä intressejä puolustava jäsenmaaryhmä vaan ennen kaikkea eurooppalainen arvoyhteisö, jota yhdistää usko liberaaliin demokratiaan, ihmisoikeuksiin, oikeusvaltioon ja sosiaalisesti ja ekologisesti kestävään markkinatalouteen. Vaikka me pidämme näitä universaaleina periaatteina, meillä on ympärillämme entistä enemmän autoritaarisia globaaleja pelureita, jotka eivät niitä kunnioita. Ja valitettavasti meillä on EU:ssakin muutama jäsenvaltio ja lähes kaikissa maissa poliittisia liikkeitä, jotka avoimesti haastavat yhteisen arvopohjamme. Mutta eteenpäin elävän mieli!

Suomen 25-vuotisesta EU-jäsenyydestä ja EU:n tulevaisuudesta keskustellaan Turun Eurooppa-foorumissa perjantaina 28.8. klo 10.00-10.45. Minulla on ilo kutsua kanssani lavalle sekä Suomen nykyinen komissaari Jutta Urpilainen että kaksi edellistä komission suomalaisjäsentä eli Jyrki Katainen (2014-2019) ja Erkki Liikanen (1995-2004). Keskustelua voi seurata verkossa osoitteessa http://www.europeforum.fi/ . Keskusteluun voi myös osallistua tapahtuman mobiilisovelluksen kautta.