Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Suomen-edustusto

Uusi terrorisminvastainen ohjelma suojelee kansalaisia verkossa ja sen ulkopuolella

  • Lehdistötiedote
  • 26. helmikuuta 2026
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 3 min
EU-lippu

Euroopan komissio esitteli tänään uuden toimintaohjelmansa terrorismin ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Ohjelmassa esitetään, miten Eurooppa voi yhdessä torjua terrorismiin ja väkivaltaisiin ääriliikkeisiin liittyviä uhkia.

EU on panostanut terrorismin ja väkivaltaisten ääriliikkeiden torjuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Uhkat kuitenkin kehittyvät ja muuttuvat, mikä edellyttää vastatoimien mukauttamista ja tehostamista entisestään. Euroopan sisäisen turvallisuuden ProtectEU-strategiaan kuuluvassa lippulaivahankkeessa esitetään useita yhteistyöhön perustuvia aloitteita, joilla tehostetaan varautumista ja reagointia näihin uhkiin sekä ihmisten ja yritysten suojelua EU:ssa.

Terrorismiin liittyy nykyään yhä enemmän digitaalisten ja uusien teknologioiden väärinkäyttöä. Tähän kuuluvat niin sosiaalinen media ja tekoäly kuin 3D-tulostetut aseet ja droonit. Samaan aikaan alaikäisten radikalisoituminen on kasvussa, ja nuoria houkutellaan mukaan yhä useammin verkossa. Geopoliittinen kehitys sekä valtiollisten ja valtiosta riippumattomien toimijoiden osallisuus vaikuttavat myös uhkanäkymiin.

Komissio ehdottaa toimia kuudella osa-alueella:

1.           Uhkien ennakointi

Turvallisuus perustuu tehokkaaseen ennakointiin. Ohjelmassa ehdotetaan toimia, joilla voidaan parantaa tilannetietoisuutta ja havaita uusia uhkia varhaisessa vaiheessa. Keinoina on muun muassa 

  • lisätä tiedustelutietojen analyysin resursseja EU:n tasolla (yhtenäinen tiedustelun analysointikyky – Single Intelligence Analysis Capability, SIAC)
  • vahvistaa Europolin tietojenkäsittelyresursseja, mukaan lukien avointen lähteiden tiedusteluvalmiuksia (open-source intelligence, OSINT)
  • kehittää kehittyvien teknologioiden (mukaan lukien tekoäly, kryptovarat, droonit ja 3D-tulostetut aseet) turvallisuutta koskevaa tutkimusta käynnistämällä ehdotuspyynnöt Horisontti Eurooppa -puiteohjelman ja EU:n sisäisen turvallisuuden rahaston puitteissa.

2.           Radikalisoitumisen ehkäiseminen

Radikalisoitumisen ehkäiseminen on edelleen tehokkain pitkän aikavälin strategia. Ohjelmassa ehdotetaan varhaiseen ennaltaehkäisyyn panostamista ja radikalisoitumiselle alttiimmille henkilöille kohdennettuja toimia. 

3.           Ihmisten suojelu verkossa

Terrorismi ja väkivaltaiset ääriliikkeet rehottavat verkossa, jossa levitetään propagandaa, värvätään uusia henkilöitä, yllytetään väkivaltaan, kerätään varoja ja masinoidaan hyökkäyksiä. Komissio aikoo

  • harkita terroristista verkkosisältöä koskevan asetuksen tarkistamista vuonna 2026 tehtävän arvioinnin perusteella ja valvoa digipalvelusäädöksen täytäntöön panoa tiiviisti
  • lisätä vapaaehtoista yhteistyötä verkkopalvelujen tarjoajien kanssa, jotta terrorismiin liittyvä sisältö saadaan poistettua verkosta nopeammin
  • tehostaa lainvalvontaviranomaisten ja verkkopalvelujen tarjoajien välistä varhaisen vaiheen yhteistyötä. 

4.           Ihmisten suojelu verkon ulkopuolella

Ohjelman tavoitteena on suojella ihmisiä, julkisia tiloja ja kriittistä infrastruktuuria terrori-iskuilta.

Jotta terrorismiuhkaa aiheuttavat henkilöt voidaan tunnistaa ja heitä voidaan seurata tehokkaammin, komissio ehdottaa hakuosuman jälkeisen menettelyn kehittämistä Schengenin tietojärjestelmän arvioinnin yhteydessä.   

Lisäksi komissio investoi 30 miljoonaa euroa hankkeisiin, jotka parantavat julkisten tilojen yleistä turvallisuutta.

5.           Uhkiin ja hyökkäyksiin reagointi

  • Parannetaan muun muassa kryptovaluutoilla ja verkkomaksuilla toteutetun terrorismin rahoituksen jäljittämistä perustamalla EU:n rahoitustietojen hakujärjestelmä.
  • Arvioidaan unionin lainvalvontayhteistyövirasto Europolin ja unionin rikosoikeudellisen yhteistyön virasto Eurojustin toimivaltaa uudelleen.

6.           Yhteistyö kansainvälisten kumppanien kanssa

  • Tiivistetään Europolin ja Eurojustin terrorismin vastaista yhteistyötä kolmansien maiden kanssa.
  • Vahvistetaan Europolin yhteistyötä luotettujen kumppanien kanssa, jotta tietojen saaminen terrorismin uhkaa aiheuttavista henkilöistä helpottuu.

Henna Virkkunen, teknologisesta omavaraisuudesta, turvallisuudesta ja demokratiasta vastaava johtava komission varapuheenjohtaja: ”Uuden ProtectEU-toimintaohjelmamme avulla ehkäisemme ja torjumme terrorismia ja sitä kautta turvaamme eurooppalaisia arvoja ja suojelemme ihmisiä terrorismilta. Ohjelma osoittaa, että pyrimme yhteiseen toimintaan ja kestävyyteen ja teemme sen hyödyntämällä huipputeknologiaa, toimimalla verkossa sekä ennakoimalla ja torjumalla uhkia kansainvälisellä yhteistyöllä. Tarjoamme jäsenmaille tarvittavat välineet ja resurssit, jotta ne voivat torjua terrorismia ja väkivaltaisia ääriliikkeitä mahdollisimman tehokkaasti.”

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_423

Euroopan komission Suomen-edustusto 

Tiedotuspäällikkö  
Ismo Ulvila  
puh. 050 541 1122  
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)     

Tiedottaja  
Nina Hotti  
puh. 050 384 7857  
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedot

Julkaisupäivä
26. helmikuuta 2026
Laatija
Suomen-edustusto