Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli17. syyskuuta 2020Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Unionin tila: Komissio nostaa ilmastotavoitettaan

Euroopan komissio esitteli tänään suunnitelmansa, jonka mukaan EU:n kasvihuonekaasupäästöjä olisi leikattava vuoden 1990 tasosta vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite luo EU:lle vakaan kehityspolun kohti ilmastoneutraaliutta...

Tänään julkistetussa suunnitelmassaan komissio esittää eurooppalaista ilmastolakia koskevan ehdotuksen muuttamista siten, että siihen sisällytetään vuotta 2030 koskeva päästövähennystavoite (vähintään 55 prosenttia) välivaiheena kohti vuoteen 2050 mennessä saavutettavaa täyttä ilmastoneutraaliutta.

Komissio myös kehottaa parlamenttia ja neuvostoa vahvistamaan 55 prosentin tavoitteen EU:n uudeksi Pariisin sopimuksen mukaiseksi kansallisesti määritellyksi panokseksi sekä ilmoittamaan tavoitteen UNFCCC:lle tämän vuoden loppuun mennessä.

Komissio esittelee suunnitelmassaan kesäkuuhun 2021 mennessä esitettävät lainsäädäntöehdotukset, joilla uusi tavoite pannaan täytäntöön.

Lainsäädäntöehdotukset koskevat muun muassa EU:n päästökauppajärjestelmän tarkistamista ja laajentamista, energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiantuotantoa koskevan politiikan vahvistamista sekä maantieajoneuvojen hiilidioksidipäästönormien tiukentamista.

Uusi vuotta 2030 koskeva ilmastotavoite auttaa ohjaamaan toimenpiteitä, joilla Euroopan koronaviruskriisistä toipuvaa taloutta elvytetään.

Tavoitteella kannustetaan investoimaan resurssien tehokkaaseen hyödyntämiseen taloudessa, millä edistetään puhtaaseen teknologiaan liittyvää innovointia, tuetaan kilpailukykyä ja luodaan vihreitä työpaikkoja.

Näissä vihreään siirtymään tehtävissä investoinneissa EU-maat voivat hyödyntää 750 miljardin euron Next Generation EU -elpymisvälinettä sekä EU:n seuraavaa pitkän aikavälin talousarviota.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1599

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
17. syyskuuta 2020
Laatija
Suomen-edustusto