Ukrainassa lämpötila on jo pakkasen puolella, ja samaan aikaan Venäjän iskut ovat jättäneet miljoonat ihmiset vaille mahdollisuutta saada luotettavasti sähköä, lämpöä ja vettä. Tukea eniten tarvitsevien auttamiseksi puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti tänään Pariisissa pidetyssä konferenssissa ”Standing with the Ukrainian people” kolmesta tärkeästä tukitoimesta: 1) EU toimittaa Ukrainaan uuden erän kiireellisesti tarvittavia sähkögeneraattoreita, 2) Puolaan perustetaan rescEU-mekanismiin kuuluva terveys- ja energia-alan toimitusten keskus, joka on avoinna myös EU:n ulkopuolisista maista tuleville avunantajille, ja 3) Ukrainaan lahjoitetaan energiansäästölamppuja.
Puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi, että ”Ukrainan henki on edelleen murtumaton, eikä se aio antaa periksi. Meidän on autettava ukrainalaisia talven aikana ja niin kauan kuin se on tarpeen. Tätä varten olemme tänään kokoontuneet Pariisiin. Eurooppa antaa lisätukea Ukrainalle lämpötilojen laskiessa. Toimitamme Ukrainaan esimerkiksi 800 sähkögeneraattoria ja pian jopa 30 miljoonaa LED-lamppua, jotka ovat tärkeä apu energiansäästössä. Lisäksi olemme perustamassa Puolaan uutta EU:n keskusta, joka tarjoaa energia- ja terveysapua Ukrainalle. Se aloittaa toimintansa ensi viikolla – ja se on avoinna myös kaikille EU:n ulkopuolisista maista tuleville avunantajille.”
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 13. joulukuuta 2022
- Laatija
- Suomen-edustusto