Uusi vammaisten oikeuksia koskeva strategia perustuu sitä edeltäneeseen Euroopan vammaisstrategiaan. Uudella strategialla edistetään Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin täytäntöönpanoa sekä tuetaan YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanoa.
Yhdenvertaisen osallistumisen ja syrjimättömyyden edistäminen
Strategiassa esitettävät keskeiset aloitteet liittyvät kolmeen pääaiheeseen: EU:n kansalaisten oikeuksiin, itsenäiseen asumiseen ja itsemääräämisoikeuteen sekä syrjimättömyyteen ja yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin.
Kahdeksassa maassa käynnissä olevasta pilottihankkeesta saatujen kokemusten perusteella komissio ehdottaa vuoden 2023 loppuun mennessä kaikille EU-maille eurooppalaista vammaiskorttia, jolla helpotetaan vammaisaseman vastavuoroista tunnustamista jäsenmaissa ja näin vammaisten vapaata liikkuvuutta.
Komissio myös muun muassa laatii ohjeita itsenäisen asumisen ja yhteisöön integroitumisen tueksi ja käynnistää aloitteen vammaisille tarjottavien sosiaalipalvelujen parantamiseksi.
Vuonna 2022 komissio aikoo perustaa eurooppalaisen ”Accessible EU” -resurssikeskuksen, jotta alojen välillä voidaan kerryttää tietoa ja hyviä toimintatapoja esteettömyydestä ja saavutettavuudesta.
Strategian toteuttaminen
Strategian tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kaikkien jäsenmaiden vahvaa sitoutumista. EU-maat ovat keskeisiä toimijoita YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen täytäntöönpanossa.
Komissio perustaa vammaisfoorumin, jossa ovat mukana yleissopimuksen täytäntöönpanosta vastaavat kansalliset viranomaiset, vammaisjärjestöt ja komissio. Tarkoituksena on tukea strategian täytäntöönpanoa ja tiivistää yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvää yhteistyötä ja tiedonvaihtoa.
Vammaiset ovat mukana vuoropuhelussa ja osallistuvat uuden vammaisstrategian täytäntöönpanoprosessiin. Komissio sisällyttää vammaisasiat kaikkeen EU-politiikkaan ja tärkeimpiin EU-aloitteisiin. Komissio edistää vammaisten oikeuksia myös globaalisti.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_810
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 3. maaliskuuta 2021
- Laatija
- Suomen-edustusto