
Tampere on voittanut Euroopan komission vuotuisen kestävän kaupunkiliikenteen suunnittelupalkinnon, joka jaettiin 10. kerran. Tampereen kestävän kaupunkiliikenteen suunnitelma kiinnitti valintalautakunnan huomion monialaisella lähestymistavallaan, jonka ansiosta ihmiset voivat tehdä terveellisiä, turvallisia ja ympäristöystävällisiä kaupunkiliikkumisen valintoja. Tampereen esittämä suunnitelma sisälsi arviointeja liikkuvuuskampanjoiden vaikutuksista paikalliseen väestöön, ja lisäksi siinä keskityttiin muun muassa vähähiiliseen liikenteeseen, liikenneturvallisuuteen, haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin, älykkäisiin liikenneratkaisuihin ja saavutettavuuteen. Kilpailun kolmen finalistin joukossa olivat lisäksi Madrid Espanjassa ja Etelä-Mitrovica Kosovossa. Euroopan komissio palkitsi samalla myös EU:n kaupunkien liikenneturvallisuuspalkinnolla Kreikan Rethymnon ja Euroopan liikkujan viikon palkinnoilla Saksan Kasselin ja Portugalin Valongon.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 31. maaliskuuta 2022
- Laatija
- Suomen-edustusto