Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli15. marraskuuta 2022Suomen-edustusto

Kuopiossa liikutaan viisaasti – EU:n tuki mahdollisti huippusuositut kaupunkipyörät

Vilkku
Copyright Sanna Pietikäinen/Kuopion kaupunki

Kuopion seudun viisaan liikkumisen hankkeet toivat alueelle esimerkiksi uuden joukkoliikenteen taustajärjestelmän sekä kaupunkipyörät, joiden suosio on ylittänyt kunnianhimoisimmatkin odotukset. Kuluneina vuosina monipuoliset liikkumisen mahdollisuudet ovat tulleet aiempaa houkuttelevammiksi. Kuopion kaupungin edustajien mukaan asioita ei olisi voitu koskaan edistää samalla nopeudella ilman EU:n tukea.

Kööpenhamina ja Amsterdam tunnetaan pyöräteistään, Pariisi jo vuonna 2007 käyttöön otetusta kaupunkipyöräjärjestelmästään. Mutta missä maailman kaupungissa kaupunkipyörät ovat todellisessa tehokäytössä?

Yksi oikea vastaus on Kuopio. Kun 120 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Savossa otti kaupunkipyöriä käyttöön vuonna 2019, maailman suurkaupunkien käyttölukujen pohjalta arvioitiin, että yhtä pyörää tultaisiin käyttämään Kuopiossa yksi tai kaksi kertaa päivässä.

Todellinen luku on lyönyt ällikällä niin kuopiolaiset kuin alan asiantuntijatkin. Kaupunkipyöriä käytetään Kuopiossa keskimäärin kuusi ja puoli kertaa päivässä, ennätyspäivinä jopa 14 kertaa. Luku on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Kööpenhaminassa, jossa keskimääräinen luku on noin 1,5 kertaa. Järjestelmästään maailmankuulussa Pariisissa luku on noin kuusi.

”Pyörien käyttöaste hyppäsi Kuopiossa käsittämättömiin mittasuhteisiin. Käyttömäärät ja palaute ovat olleet positiivisempia kuin olisimme koskaan osanneet odottaa”, liikkumispalveluiden kehittämispäällikkö Jouni Huhtinen Kuopion kaupungilta kuvailee.

Kuopio sai kaupunkipyöränsä osana Kuopion seudun viisaan liikkumisen hankkeita (Vilkku). Hankkeiden ansiosta Kuopiossa ja Siilinjärvellä on saatu lisäksi aikaan muun muassa reaaliaikaista joukkoliikenteen matkustajainformaatiota tarjoava järjestelmä, nopeampaa bussiliikennettä liikennevaloetuuksilla sekä yhtenäinen julkisen liikenteen ilme katukuvaan.

Viisas liikkuminen säästää rahaa sekä parantaa terveyttä ja ympäristön tilaa

Kuopio on vesistöjen ja metsien halkoma kaupunki, jonka suuret asuinalueet on sijoitettu hajanaisesti muutamien kilometrien päähän kävelykeskustasta. Pitkät etäisyydet ja harva asutus vaikeuttavat tiheän joukkoliikenteen järjestämistä, mikä kasvattaa houkutusta valita henkilöauto päivittäisiä matkoja varten.

Maantieteestä huolimatta Kuopio ei ole jäänyt levittelemään käsiään haasteiden edessä.

”Kaupunkimme on sitoutunut resurssien viisaaseen käyttöön ja hiilineutraaliuteen. Liikenne on osa tätä kokonaisuutta. Meillä on ollut jo kymmenkunta vuotta vilkasta keskustelua kaupunkipyöristä, ja muun muassa sitä halusimme lähteä edistämään”, suunnitteluinsinööri Hanna Väätäinen kertoo.

”Viisaassa liikkumisessa kaiken keskiössä on eri kulkutapojen järkevä yhdistäminen. Kaikilla liikkumismuodoilla on paikkansa, eikä yhtä ole perusteltua nostaa toisen edelle. Yhden hengen polttomoottoriajoneuvolla tehtäville matkoille pyrimme kuitenkin luomaan houkuttelevia vaihtoehtoja”, projektipäällikkö Juho-Pekka Hukkanen jatkaa.

Viisaalla liikkumisella viitataan toimivaan, turvalliseen, vähäpäästöiseen, terveyttä edistävään ja innovatiiviseen liikennejärjestelmään, jota on helppoa ja mukavaa käyttää. Viisas liikkuminen säästää luonnonvaroja samoin kuin yhteiskunnan ja liikkujan itsensä resursseja. Kenties se kuluttaa vähemmän polttoainetta henkilöä kohden tai tuottaa vähemmän päästöjä tai melusaastetta.

Viisaan liikkumisen myötä tarvitaan ehkä entistä vähemmän leveitä teitä, kiertoliittymiä ja parkkipaikkoja. Näin tarve asfaltoidulle pinta-alalle vähenee. Sen ansiosta rakentaminen voi olla yhtenäisempää ja tilaa luonnolle jää enemmän.

Lisäksi viisas liikkuminen edistää terveyttä: esimerkiksi pyöräily ja kävely parantavat kuntoa ja vireyttä, ja osana päivittäisiä matkoja saa samalla hengitettyä raikasta ilmaa.

Kuopiossa viisaaseen liikkumiseen kuuluu myös laadukas saatavilla oleva tieto joukkoliikenteestä, pyöräilystä ja pysäköinnistä. Se helpottaa sopivimpien liikkumisvaihtoehtojen valitsemista erilaisille matkoille. Yhtenä viisaan liikkumisen hankkeiden keskeisenä kohteena on ollut Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun kampus Savilahden kaupunginosassa. Kampuksella asioi muun muassa tuhansia opiskelijoita joka arkipäivä.

Viisaaseen liikkumiseen kuuluvat myös yhtenäiset matkaketjut – ihanteellisesti eri kulkutapoja yhdistävään matkaan tarvitaan vain yksi matkalippu. Lisäksi useissa osissa Kuopiota voi esimerkiksi bussipysäkiltä jatkaa kotimatkaa kaupunkipyörällä kätevästi kotiovelle saakka.

Suosion salaisuutena sähköavusteinen pyörä mäkisessä kaupungissa

Kokonaisuudessaan Kuopion ja Siilinjärven alueet ovat saaneet viisaan liikkumisen hankkeiden myötä bussien kulkutiedot kokoavan reittiopassovelluksen, Kuopion kaupunkipyörät sekä bussi- ja pysäkkinäyttöjä, jotka ilmaisevat reaaliajassa seuraavan pysäkin tai saapuvan bussin odotusajan. Viiden liikennöitsijän hoitama kaupunkibussiliikenne, matkustajainformaation palvelut ja kaupunkipyörät on nyt ensimmäistä kertaa brändätty yhtenäisen ja selkeän Vilkku-ilmeen alle.

Osa mainituista asioista on saatu aikaan uudistetulla bussien taustajärjestelmällä, jonka käyttöönoton hanke on myös mahdollistanut. Vaikka järjestelmä toimii matkustajan näkökulmasta kulissien takana, siirtymistä siihen voi kuvata massiiviseksi uudistukseksi. Taustajärjestelmän ansiosta bussit saavat nykyisin liikennevaloetuuksia kaupunkiliikenteessä.

Lisäksi järjestelmä tuottaa runsaasti työkaluja liikennesuunnittelijoille, kuten tarkkaa dataa matkustajamääristä ja linjojen ajoajoista. Datan ansiosta suunnittelija voi suunnitella entistä toimivampia bussilinjoja ja aikatauluja, ja matkustaja saa puolestaan yksityiskohtaisempaa tietoa matkastaan.

Kuinka kaupunkilaiset ovat ottaneet uudet palvelut vastaan?

”Palveluiden tärkeyden huomaa helpoiten palautetulvasta, joka syntyy, jos järjestelmissä on ollut toimintahäiriöitä. Jos bussit kartalla -palvelu on hetken poissa käytöstä, ihmisten palautteista huomaa, kuinka merkityksellinen palvelu heille on. Kaupunkipyörille toivotaan jatkuvasti lisää asemia, ja ihmiset laittavat myös herkästi palautetta, mikäli heidän lähialueensa pyörät ovat olleet loppu matkanteon hetkellä. Pyöriin ei ole myöskään kohdistunut lähes lainkaan ilkivaltaa. Tämä kaikki kertoo, että palveluista todella pidetään”, Väätäinen toteaa.

Suuren kysynnän vuoksi Kuopio hankki 100 uutta kaupunkipyörää kaudelle 2022. Pyöriä on nyt yhteensä 350.

”Vaikuttaa siltä, että nyt pyöriä alkaa olla riittävästi. Vuonna 2021 akkujen vaihtajilla oli suuria haasteita ehtiä vaihtamaan akkuja, kun pyörät olivat jatkuvassa kierrossa. Lisäksi akkuja ei ehditty ladata täyteen vaaditussa tahdissa. Nyt myös vara-akkuja on hankittu lisää”, Huhtinen kertoo.

Mikä on saanut kuopiolaiset tykästymään pyöriinsä niin voimakkaasti?

”Epäilen sähköavusteisuuden olevan tärkein syy. Kuopio on mäkinen kaupunki. Lisäksi pyörät on erittäin helppoa ottaa käyttöön, niillä on helppoa ajaa ja palauttamisen voi tehdä joustavasti. Kun järjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2019, kyseessä oli Pohjoismaiden ensimmäinen sähköavusteinen pyöräjärjestelmä, mikä varmasti lisäsi paikallisten ihmisten sekä kansainvälisten medioiden kiinnostusta asiaan”, Huhtinen arvioi.

”Euroopan unionilla on ollut valtava merkitys siihen, että olemme voineet edistää asioita näinkin nopealla aikataululla. Jos kaikki olisi toteutettu Kuopion ja Siilinjärven omalla rahalla, aikaa olisi mennyt huomattavasti enemmän ja kaikkea hankkeisiin liittynyttä, digijärjestelmiä ja kaupunkipyöriä, ei ehkä olisi voitu toteuttaa lainkaan”, Väätäinen lisää.

Tiedot

Julkaisupäivä
15. marraskuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto