
Euroopan komissio on ehdottanut toimia puolustusinvestointien ja alan tuotannon nopeuttamiseksi, jotta EU voi vastata paremmin nykyisiin turvallisuushaasteisiin. Kyseiset toimet mainittiin Euroopan puolustuksen tulevaisuutta koskevassa valkoisessa kirjassa.
Ehdotettujen toimien tarkoituksena on auttaa jäsenmaita ja teollisuutta kasvattamaan puolustuskyvykkyyksiä ja -infrastruktuuria, jotta valmiuden taso on riittävä intensiiviseen konfliktiin varautumiseen ja siten myös sen estämiseen. Tavoitteena on vähentää byrokratiaa, helpottaa investointeja puolustuskyvykkyyksiin ja tarjota teollisuudelle parempaa ennakoitavuutta. Myös EU:n rahoituksen saanti helpottuu.
Komissio ehdottaa seuraavaa:
- otetaan käyttöön nopeutettu lupamenettely puolustushankkeita varten
- vähennetään Euroopan puolustusrahaston käyttöön liittyvää hallinnollista rasitetta
- helpotetaan hankintoja tekemällä yhteishankintoja ja korotetaan hankintojen kynnysarvoja, jotta puolustustarvikkeita voidaan siirtää nopeammin maasta toiseen
- selkeytetään voimassa olevien EU-sääntöjen, kuten kilpailu- tai ympäristölainsäädännön, soveltamista
- varmistetaan, että puolustustarpeet otetaan huomioon kemikaaleja koskevassa sääntelyssä
- parannetaan rahoituksen saantia yksinkertaistamalla InvestEU:n tukikelpoisuusperusteita, antamalla ohjeistusta kestävistä puolustusinvestoinneista ja selventämällä kiellettyjen aseiden käsitettä kestävän rahoituksen kehyksessä.
Näiden muutosten myötä EU voi toimia ketterämmin, koordinoida toimintaansa paremmin ja varmistaa, että unionin puolustusteollisuus toimii nopeasti ja tehokkaasti.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_25_1518
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 17. kesäkuuta 2025
- Laatija
- Suomen-edustusto