
Euroopan komissio julkaisee tänään uusimmat raporttinsa veden tilasta Euroopan unionissa. Raportit koskevat vesipuitedirektiivin, tulvadirektiivin ja meristrategiapuitedirektiivin täytäntöönpanoa. Niissä esitetään, miten EU:n vesistöjen tilan parantamisessa on edistytty viimeisten kuuden vuoden aikana. Lisäksi raporteissa yksilöidään keskeiset alat, joilla tarvitaan lisätoimia.
Raporteissa annetaan myös maakohtaisia tietoja ja räätälöityjä suosituksia, joiden tarkoituksena on tukea edistymiseen ja kestävään vesihuoltoon liittyviä toimia. Raporteista saaduilla tiedoilla on keskeinen rooli tulevan vesiresilienssiä koskevan strategian laatimisessa.
Suomessa vesivaroihin kohdistuu paineita, jotka johtuvat muun muassa maa- ja metsätalouden ja teollisuuden aiheuttamasta hajakuormituksesta sekä vesivoimaloihin, tulvasuojeluun ja maatalouteen liittyvistä veden virtausten muutoksista. Pintavesimuodostumien hyvää kemiallista tilaa on vaikea saavuttaa, kun taas pohjaveden laatu on yleisesti hyvä. Lisäksi ilmastonmuutoksesta alkaa aiheutua uusia riskejä.
Eurooppalaisten asenteita ympäristöä kohtaan koskevan Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 89 prosenttia suomalaisista pitää saastumista suurimpana veteen kohdistuvana uhkana ja 73 prosenttia kannattaa sitä, että EU ehdottaa lisätoimenpiteitä vesiongelmien ratkaisemiseksi Euroopassa. Tutkimus tehtiin toukokuussa 2024.
Täytäntöönpanoraportit ja maakohtaiset tiedot (englanniksi): https://environment.ec.europa.eu/topics/water/water-framework-directive/implementation-reports_en
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_342
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 4. helmikuuta 2025
- Laatija
- Suomen-edustusto