Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli17. kesäkuuta 2020Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Komissiolta raportti väestörakenteen muutosten vaikutuksista

Komissio hyväksyi ensimmäisen raporttinsa väestörakenteen muutosten vaikutuksista. Siinä esitetään pitkän aikavälin muutosten taustatekijät ja vaikutukset eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi siinä tuodaan esiin väestörakenteen sekä kriisin vaikutusten ja...

Komissio on hyväksynyt väestörakenteen muutosten vaikutuksia koskevan ensimmäisen raporttinsa.

Raportissa tuodaan esiin Euroopan alueiden pitkän aikavälin väestökehityksen suuntauksia, kuten elinajanodotteen pidentyminen, syntyvyyden aleneminen, yhteiskuntien ikääntyminen, kotitalouksien koon pieneneminen ja kaupungistumisen lisääntyminen.

Raportissa tarkastellaan suuntauksia myös maakohtaisesti, ja myös Suomessa näkyvät yleiseurooppalaiset suuntaukset väestön ikärakenteessa. Elinajanodote pitenee, mutta syntyvyyden odotetaan alenevan edelleen.

Vuonna 2018 elinajanodote piteni naisilla 84,5 vuoteen ja miehillä 79,1 vuoteen, ja nousun ennustetaan jatkuvan. Yhdessä syntyvyyden alenemisen kanssa tämä johtaa väestöpyramidin pohjan kapenemiseen.

Raportissa esitetään myös Euroopan supistuva osuus koko maailman väestöstä: Euroopan väestön odotetaan olevan alle 4 prosenttia koko maailman väestöstä vuoteen 2070 mennessä.

Lisäksi raportissa tuodaan esiin väestörakenteen muutosten merkittävät erot eri alueiden välillä. Siinä myös esitetään, miten muutokset vaikuttavat kasvuun ja kestävyyteen, työllisyyteen sekä terveydenhuoltoon ja pitkäaikaishoitoon Euroopan eri osissa.

Raportilla käynnistetään komission toimet tällä alalla ja tarkastellaan, miten voidaan parhaiten tukea ihmisiä, alueita ja yhteisöjä, joihin väestörakenteen muutokset vaikuttavat eniten.

Raportin yhteydessä julkaistaan maakohtaiset tietosivut ja yksityiskohtaiset tilastot.

Suomea koskeva tietosivu: https://europa.eu/!rN74QY

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1056

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
17. kesäkuuta 2020
Laatija
Suomen-edustusto