Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 18. huhtikuuta 2023
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 2 min

Komissio painottaa voimakkaasti digitaalisen koulutuksen mahdollistamista ja digitaalisten taitojen tarjoamista

Komissio painottaa voimakkaasti digitaalisen koulutuksen mahdollistamista ja digitaalisten taitojen tarjoamista

Komissio hyväksyi tänään Euroopan osaamisen teemavuoden yhteydessä kaksi ehdotusta neuvoston suosituksiksi. Ehdotuksilla tuetaan EU-maita ja koulutusalaa laadukkaan ja osallistavan digitaalisen koulutuksen tarjoamisessa ja eurooppalaisten digitaalisten taitojen kehittämisessä.

Tänään hyväksytyissä ehdotuksissa käsitellään kahta komission ja EU-maiden yhdessä määrittelemää yhteistä ongelmaa. Ensimmäisenä ongelmana on koko hallinnon kattavan, digitaalista koulutusta koskevan toimintatavan puuttuminen, ja toisena ongelmana ovat vaikeudet tarvittavien digitaalisten taitojen tarjoamisessa.

Koulutuksen mahdollistavien tekijöiden vahvistaminen

Edistymisestä ja rohkaisevista innovointiesimerkeistä huolimatta EU-maiden toimet eivät ole tähän mennessä johtaneet järjestelmälliseen koulutusalan digitalisaatioon. Mailla on edelleen vaikeuksia varmistaa, että digitaaliseen koulutusinfrastruktuuriin ja koulutussisältöön, laitteisiin, opettajien ja henkilöstön digitaaliseen koulutukseen (ammatillinen täydennyskoulutus) sekä digitaalisten koulutusstrategioiden seurantaan ja arviointiin investoidaan riittävästi.

Ehdotuksessa neuvoston suositukseksi digitaalisen koulutuksen keskeisistä mahdollistavista tekijöistä EU-maita kehotetaan varmistamaan, että osallistava ja laadukas digitaalinen koulutus on kaikkien saatavilla. Lisäksi niitä kehotetaan puuttumaan digitaaliseen kahtiajakoon, josta on koronakriisin myötä tullut entistä ilmeisempää. On tarpeen luoda yhdenmukainen kehys investointeja, hallintoa ja opettajankoulutusta varten.

Digitaalisten taitojen opetuksen parantaminen

Toisena yhteisenä haasteena ovat eri väestöryhmien eritasoiset digitaaliset taidot ja kansallisten koulutusjärjestelmien kyky puuttua näihin eroihin. Ehdotuksessa neuvoston suositukseksi digitaalisten taitojen koulutustarjonnan parantamisesta huomioidaan kaikki koulutustasot.

EU-maita kehotetaan aloittamaan digitaalisten taitojen tarjoaminen yhdenmukaisesti kaikilla koulutustasoilla varhaisessa vaiheessa. Tämä voidaan varmistaa asettamalla välitavoitteita ja kohdentamalla toimia tiettyihin prioriteettiryhmiin tai vaikeasti tavoitettaviin ryhmiin. EU-maiden olisi tuettava laadukasta tietotekniikkaa kouluissa, kehitettävä aikuisten digitaalisia taitoja ja puututtava tietotekniikan ammattilaisten puutteeseen osallistavilla strategioilla.

Komissio on valmis tukemaan molempien ehdotusten täytäntöönpanoa helpottamalla EU-maiden ja asiaankuuluvien sidosryhmien keskinäistä oppimista ja tietojenvaihtoa EU:n ohjelmilla, kuten teknisen tuen välineellä.

Lisäksi komissio edistää digitaalista koulutusta ja osaamista tekemällä yhteistyötä eurooppalaisen digitaalisen koulutuksen keskuksen kanssa ja tarjoamalla EU-rahoitusta. Kysymykseen tulevat esimerkiksi Erasmus+, Digitaalinen Eurooppa -ohjelma, oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, Euroopan aluekehitysrahasto, Euroopan sosiaalirahasto plus, elpymis- ja palautumistukiväline, Horisontti Eurooppa -puiteohjelma ja NDICI – Globaali Eurooppa.

Eurooppalaista digitaitotodistusta koskeva pilottihanke

Yksi komission keskeisistä toimista on digitaalisia taitoja koskevien todistusten tunnustamisen helpottaminen. Komissio toteuttaa yhteistyössä useiden EU-maiden kanssa eurooppalaista digitaalisten taitojen todistusta koskevan pilottihankkeen. Todistuksella halutaan edistää digitaalisten taitojen todentamista koko EU:n laajuisesti.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_23_2246      

 

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
18. huhtikuuta 2023
Laatija
Suomen-edustusto