EU-maiden on saatettava audiovisuaalisista mediapalveluista annettu tarkistettu direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään 19. syyskuuta 2020 mennessä.
Tänään julkaistiin ohjeet kahdesta direktiivin kattamasta aiheesta. Ohjeet eivät ole sitovia, mutta niiden odotetaan edistävän direktiivin yhdenmukaista noudattamista.
Eurooppalaisia teoksia koskevissa ohjeissa tuodaan esiin tilausvideopalvelujen velvollisuus varmistaa, että eurooppalaisella sisällöllä on vähintään 30 prosentin osuus niiden tarjonnassa ja että ne antavat laajasti näkyvyyttä tällaiselle sisällölle.
Direktiivin mukaan EU-maat voivat myös tietyin edellytyksin vaatia, että niiden alueella sijaitseville kohdeyleisöille suunnattujen mediapalvelujen tarjoajat, jotka ovat sijoittautuneet toiseen EU-maahan, osallistuvat eurooppalaisten teosten tuotannon rahoittamiseen.
Ohjeissa esitetään suositeltu menetelmä eurooppalaisen sisällön 30 prosentin osuuden laskemiseksi kansallisessa tarjonnassa. Menetelmä perustuu televisiosarjojen tuotantokausien ja elokuvien lukumäärään.
Ohjeissa selvennetään myös ”pienen yleisön” ja ”pienen liikevaihdon” määritelmiä, jotta pienemmät palveluntarjoajat voitaisiin vapauttaa eurooppalaisten teosten edistämistä koskevista velvoitteista ja jotta näin ei heikennettäisi markkinoiden kehitystä eikä estettäisi uusien toimijoiden tuloa markkinoille.
Videonjakoalustoja koskevissa ohjeissa painotetaan, että direktiivillä laajennetaan laitonta ja haitallista sisältöä koskevat EU:n normit koskemaan videonjakoalustoja, kuten sosiaalisen median kaltaisia palveluja, joissa audiovisuaalisen sisällön tarjoaminen ei ole palvelun päätarkoitus mutta silti sen olennainen toiminto.
Tämän seurauksena verkkotoimijoiden on perinteisten media-alan toimijoiden tavoin varmistettava, että käyttäjiä suojellaan vihapuheelta ja alaikäisiä suojellaan haitalliselta sisällöltä. Verkkoalustojen on puututtava sisältöön, jossa yllytetään väkivaltaan, vihaan ja terrorismiin, ja varmistettava, ettei lastenohjelmissa esiinny sopimatonta mainontaa ja tuotesijoittelua.
Ohjeet auttavat EU-maita arvioimaan, mitkä verkkopalvelut kuuluvat eurooppalaisen media-alan sääntelyn piiriin. Niissä otetaan myös huomioon verkkoalustaympäristön dynaaminen luonne ja pyritään varmistamaan joustavuus tällä alalla.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1209
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 2. heinäkuuta 2020
- Laatija
- Suomen-edustusto