Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Suomen-edustusto

Komissio esittää uutta EU-yhtiömuotoa: EU Inc. -yhtiön saa pystyyn 48 tunnissa 

  • Lehdistötiedote
  • 18. maaliskuuta 2026
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 3 min
Komissio esittää uutta EU-yhtiömuotoa: EU Inc. -yhtiön saa pystyyn 48 tunnissa

Euroopan komissio esitteli tänään EU Inc. -ehdotuksensa, eli EU:n yhteiset yhtiöoikeudelliset säännöt, joille niin kutsuttu EU:n 28. oikeusjärjestys (28th regime) perustuu. EU Inc. on vapaaehtoinen, täysin digitaalinen eurooppalainen yhtiömuoto. Yhdenmukaiset säännöt helpottavat yritysten perustamista, toimintaa ja kasvattamista kaikkialla EU:ssa. Näin Euroopassa pysymisestä tulee kannattavampaa yrityksille, ja yhtenäinen toimintaympäristö houkuttelee myös muualle siirtyneitä yrityksiä palaamaan Eurooppaan.  

EU:ssa on 27 kansallista oikeusjärjestelmää ja yli 60 erilaista yhtiömuotoa. Tällä hetkellä yrittäjät ja innovatiiviset yritykset joutuvat perehtymään usean maan yhtiöoikeuteen, jos ne haluavat laajentua EU:n sisällä. Tämä voi viivästyttää yrityksen perustamista viikkoja tai jopa kuukausia, hidastaa yritysten kasvua, lisätä niiden kustannuksia ja estää yrityksiä laajentamasta toimintaansa.  

EU Inc. on komission vastaus näihin haasteisiin. Se on yhdenmukainen yhtiöoikeudellinen sääntökokonaisuus, jota yritykset voivat halutessaan soveltaa sen sijaan, että ne perehtyisivät useisiin eri maiden järjestelmiin. Näin yritykset pystyvät hyödyntämään EU:n sisämarkkinoiden koko potentiaalin.  

EU Inc. -ehdotuksen tavoitteena on vähentää hajanaisuutta, parantaa EU:n kilpailukykyä ja vastata innovatiivisten yritysten tarpeisiin. EU Inc:n avulla yritysten perustaminen ja kasvattaminen helpottuu tuntuvasti kaikkialla Euroopassa. Yrittäjä voi perustaa yrityksen 48 tunnissa mistä tahansa EU-maasta käsin ja täysin sähköisesti.  

Koska EU Inc. -ehdotuksella on keskeinen merkitys EU:n menestyksen kannalta, komissio pyytää Euroopan parlamenttia ja neuvostoa hyväksymään ehdotuksen vuoden 2026 loppuun mennessä.  

EU Inc. -ehdotuksen keskeisin sisältö:  

Nopeampi perustaminen: EU Inc. -yhtiön perustaminen kestää enintään 48 tuntia, maksaa alle 100 euroa eikä edellytä vähimmäispääomaa.  

Yksinkertaisemmat menettelyt: EU Inc. -yhtiöiden tarvitsee toimittaa yritystietonsa vain kerran koko EU:n kattavaan palveluun, joka on yhdistetty kansallisiin rekistereihin. Komissio perustaa uuden keskitetyn EU-rekisterin myöhemmässä vaiheessa. EU Inc. -yhtiöt saavat verotunniste- ja alv-numeronsa ilman ylimääräistä paperityötä.  

Täysi digitaalisuus: Yhtiöitä koskevat menettelyt ovat lähtökohtaisesti digitaalisia yhtiön koko elinkaaren ajan.  

Nopeammin ja pienemmin kustannuksin uuteen alkuun: EU Inc. -yhtiöiden likvidaatiomenettelyn voi tehdä täysin sähköisesti. Innovatiiviset startup-yritykset voivat myös hyödyntää yksinkertaistettuja maksukyvyttömyysmenettelyjä.  

Houkuttelevampi ympäristö investoinneille: Ehdotuksella poistetaan läsnäoloa edellyttäviä muodollisuuksia, digitalisoidaan rahoittamista ja yksinkertaistetaan osakkeiden siirtoa.  

Enemmän vetovoimaa: EU Inc. -yhtiöt voivat tarjota työntekijöille EU:n laajuisia työsuhdeoptio-ohjelmia. Vasta myynnin jälkeen syntyneitä tuloja verotetaan.  

Avoin pääsy sisämarkkinoille: EU Inc. -yhtiön perustamismaan EU:ssa voi valita vapaasti. Ehdotuksessa luetellaan tietyt kielletyt käytännöt, jotta voidaan varmistaa, että EU Inc. -yhtiöitä kohdellaan samalla tavalla kuin kansallisen lainsäädännön nojalla perustettuja yhtiöitä.  

Väärinkäytösten estäminen: Ehdotus ei vaikuta kansalliseen työ- tai sosiaalilainsäädäntöön. Niitä sovelletaan EU Inc. -yhtiöihin samalla tavalla kuin kyseisen maan yhtiöoikeuden nojalla perustettuihin yhtiöihin.  

Komissio ehdottaa, että yritysten ja viranomaisten välinen asiointi digitalisoidaan mahdollisimman pitkälti esimerkiksi eurooppalaisen yrityslompakon avulla. Jäsenmaita kehotetaan myös harkitsemaan erikoistuneen oikeudellisen jaoston tai tuomioistuimen osoittamista käsittelemään EU Inc. ‑yhtiöoikeutta koskevia riitoja. Näin EU Inc. -sääntöjä voidaan soveltaa tuloksellisesti, tehokkaasti ja yhdenmukaisesti. Komissio tarkastelee edelleen, voidaanko tulevassa työvoiman liikkuvuutta koskevassa paketissa sallia innovatiivisille startup- ja scaleup-yrityksille 100-prosenttinen etätyö toisesta EU-maasta käsin.  

Aloitteella jatketaan säästö- ja investointiunionin nojalla toteutettuja toimia startup- ja scaleup-yritysten rahoitusmahdollisuuksien osalta. Lisäksi siinä esitetään eläkerahastojen sijoitussääntöjen mahdollista tarkistamista ja eurooppalaisia riskipääomarahastoja koskevan asetuksen uudelleentarkastelua. 

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_26_614 

 

Euroopan komission Suomen-edustusto   

Tiedotuspäällikkö   
Ismo Ulvila   
puh. 050 541 1122   
ismo [dot] ulvilaatec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)  

Tiedot

Julkaisupäivä
18. maaliskuuta 2026
Laatija
Suomen-edustusto