Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 18. kesäkuuta 2020
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Kesätervehdys

Kesäinen tervehdys Suomen stadista näin juhannusaaton aattona!

Kyllä meidän nyt kelpaa, kun kesäaurinko paistaa kirkkaasti ja lämmittää mukavasti, surkea lähes lumeton talvi on vihdoin ohi ja tuskallinen koronakevätkin on alkanut helpottaa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. On hienoa, kun voimme juhlia juhannusta melkein perinteisin menoin perheen ja läheisten ystävien kanssa jossain Suomen suvessa. En halua pilata kenenkään juhlatunnelmaa, mutta ehkä hyvä seurata myös syrjäsilmällä juhannusaaton uutisia juhannusaattona pidettävästä Eurooppaneuvoston kokouksesta, jossa EU-maiden johtajat keskustelevat komission ehdotuksesta Euroopan talouden elvyttämiseksi – 750 miljardia euroa uusia investointeja lähimpien vuosien aikana Euroopan talousmoottorin käynnistämiseksi ja mielellään jopa sen kiihdyttämiseksi. Jos ja kun nyt otetaan velkaa Suomessa ja Euroopassa koronakriisin takia niin paljon, että meitä kaikkia alkaa hirvittää, se on vain tehtävä, mutta … ne velkarahat on ihan oikeasti käytettävä viisaasti uuden kestävän talouskasvun edistämiseen eikä vanhojen rakenteiden säilyttämiseen. Eli heti juhannuksen jälkeen meidän tulee panostaa omilla ja velaksi otetuilla tuhansilla miljardeilla euroilla aivan uudenlaisen älykkään, kestävän ja kilpailukykyisen talousmallin luomiseen Suomelle ja Euroopalle – ilman omaa uusiutumiskykyä ja –halua massiivinen velkaelvytys tuottaa vain uusia ankeita talvia ja surkean synkeitä juhannuksia tuleville vuosille ja sukupolville. Kaikesta huolimatta hauskaa juhannusta – ja sitten heti hihat heilumaan!

Tiedot

Julkaisupäivä
18. kesäkuuta 2020
Laatija
Suomen-edustusto