
Loviisaan suunnitellussa aurinkopuistohankkeessa kehitetään ratkaisuja, joiden avulla pellot voivat tuottaa samanaikaisesti sekä ruokaa että sähköä. Hanke on saanut rahoitusta EU:n innovaatiorahastosta, joka tukee puhtaan teknologian edelläkävijähankkeita Euroopassa.
Ruotsalainen aurinkoenergiakehittäjä Alight rakentaa yhdessä suomalaisen kumppaninsa 3Flash Finlandin kanssa Loviisaan uudenlaista aurinkopuistoa. Hankkeen tavoitteena on lisätä vähäpäästöistä energiantuotantoa ja tukea samalla Suomen ja EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista. Valmistuttuaan puiston maksimitehon arvioidaan olevan noin 140 MWp, jolloin se tuottaisi vuodessa noin 150 000 megawattituntia sähköä. Määrä vastaa noin 31 000 kotitalouden vuosikulutusta. Samalla peltojen maatalouskäyttö jatkuu ennallaan, ja maanomistajat saavat lisätuloja energiantuotannosta.
Loviisan aurinkopuistohankkeelle myönnettiin loppuvuonna 2025 rahoitusta EU:n innovaatiorahaston nettonollateknologioiden haussa. Kaikkiaan 359 hakemuksen joukosta tukea sai 61 eurooppalaista hanketta, joista viisi on Suomesta. Rahoitusta saaneet projektit valittiin edistämään puhtaan teknologian käyttöönottoa Euroopassa. Tuki rahoitetaan Euroopan päästökauppajärjestelmästä saatavilla tuloilla. Suomeen sijoittuvien hankkeiden yhteenlaskettu rahoitus on noin 300 miljoonaa euroa.
Loviisan aurinkopuisto kulki hankkeen alkuvaiheessa työnimellä NotNukeOne. Alightin Development Manager Philipp Sares kertoo, että nimi viittasi ydinvoimalaan, mutta sen tarkoitus ei ollut kritisoida ydinenergiaa. "Nimi symboloi sähköntuotannon seuraavaa vaihetta. Historiallisesti olemme siirtyneet fossiilisista polttoaineista ydinvoimaan, ja nyt uusiutuvat energiat, kuten aurinko ja tuuli, hallitsevat uutta tuotantoa", Sares sanoo. Hänen mukaansa kyse on energiantuotannon uudesta vaiheesta, jossa perinteiset energialähteet täydentyvät innovatiivisilla ratkaisuilla ja älykkäällä teknologialla.
Aurinkoenergia, maatalous ja tekoäly rinnakkain
Loviisan aurinkopuistohankkeessa tavoitteena on yhdistää sähköntuotanto ja maatalous samalle alueelle. Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 230 hehtaaria. Aurinkopaneelit sijoitetaan niin, että peltoja voidaan edelleen viljellä ja alueella voi myös esimerkiksi laiduntaa lampaita.
Aurinkopuiston seurantalaitteet seuraavat auringon kulkua ja optimoivat valon saannin. Ne mahdollistavat myös sen, että suuret maatalouskoneet voivat edelleen liikkua alueella. ”Se tekee tästä projektista poikkeuksellisen verrattuna moniin muihin aurinkopuistoihin, joissa perinteinen maatalous usein loppuu, kun paneelit asennetaan pelloille”, Philipp Sares sanoo.
Maatalouden jatkuminen aurinkopuiston alueella tehostaa peltojen käyttöä. Sares kertoo, että hankkeessa on keskusteltu mahdollisesta yhteistyöstä myös Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Tarkoituksena on selvittää, mitkä nurmi- ja viljelykasvit menestyisivät parhaiten muuttuneissa olosuhteissa ja voisivat kasvaa aurinkopaneelien alla.
Tekoäly optimoi energiantuotantoa
Aurinkopuistossa käytetään tekoälyä akkuvaraston ja aurinkopaneelien käytön optimoimisessa. Tekoäly ennustaa säätä ja sähkön hintoja, ohjaa akkuvaraston käyttöä ja osallistuu sähkömarkkinoille. "Akuilla on suuri merkitys sähköverkon vakauden ylläpidossa. Tekoälyn avulla voidaan esimerkiksi ajoittaa akkuvaraston lataus ja purku niin, että sähköverkko pysyy vakaana samalla, kun sähkön tuotto on mahdollisimman suuri", Philipp Sares sanoo.
Hanketta kehitetään yhteistyössä suomalaisen uusiutuvan energian yrityksen 3Flash Finlandin kanssa. Yhtiö vastaa pääosin hankkeen alkuvaiheen kehitystyöstä, kuten lupaprosesseista ja paikallisen yhteistyön rakentamisesta. Alight puolestaan rakentaa aurinkopuiston ja operoi sitä sekä etsii tuotetulle sähkölle ostajan.
Paikallisyhteisön osallistaminen on ollut keskeistä hankkeen suunnittelussa. Loviisan kaupunki ja alueen maanomistajat ovat suhtautuneet hankkeeseen myönteisesti. "Olemme järjestäneet useita tapaamisia naapurien ja paikallisyhteisön kanssa, kuunnelleet huolia ja ottaneet palautteen huomioon suunnittelussa", Sares kertoo.
Hanke tukee alueen kasvua
Tähän mennessä hanke ei ole kohdannut merkittäviä haasteita. Kaavoitus ja lupaprosessit etenevät suunnitelmien mukaisesti, ja aurinkopuiston rakentamisen on tarkoitus alkaa vielä tämän vuoden aikana. Sares arvioi, että mahdolliset viivästykset lupien käsittelyssä voivat kuitenkin siirtää aloituksen vuoteen 2027.
Puiston tuottamaa sähköä on tarkoitus myydä pitkillä sopimuksilla suurille teollisuus- ja yritysasiakkaille. Saresin mukaan tämä lisää uusiutuvan energian tarjontaa alueella ja tukee paikallista liiketoimintaa. ”Tuottamamme lisäenergian ansiosta hanke voi mahdollistaa myös uuden liiketoiminnan kasvun alueella.”
Energiayhtiö Alightin strategiana on kasvattaa uusiutuvan energian tuotantoa Pohjoismaissa viiteen gigawattiin vuoteen 2030 mennessä. Loviisan hanke osoittaa, miten aurinkoenergiaa, tekoälyä ja maataloutta voidaan yhdistää kestävällä tavalla. Hankkeesta saadut kokemukset voivat tarjota hyödyllistä tietoa myös muille vastaaville hankkeille Suomessa ja muualla Euroopassa.
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 25. maaliskuuta 2026
- Laatija
- Suomen-edustusto