Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli29. syyskuuta 2021Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Horisontti Eurooppa: Komissio käynnistää EU:n missiot suuriin haasteisiin vastaamiseksi

Komissio käynnisti tänään viisi uutta EU:n missiota. EU:n missiot ovat uusi ja innovatiivinen tapa tehdä yhteistyötä ihmisten elämän parantamiseksi Euroopassa ja muualla. EU:n missiot vastaavat suuriin haasteisiin terveyden, ilmaston ja ympäristön...

Missiot ovat Horisontti Eurooppa -puiteohjelman tuoma uutuus ja ainutlaatuinen konsepti EU:n toiminnassa. Niillä tuodaan yhteen yhdeksän eri komissaarin vastuualueelle kuuluvia komission yksiköitä ja tuetaan tutkimusta, jotta saadaan aikaan tuloksia komission keskeisillä painopistealoilla.

Tarkoituksena on löytää ratkaisuja useisiin mittaviin nykyhaasteisiin: syövän torjunta, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, valtamerten, merialueiden ja muiden vesistöjen suojelu, kaupunkien viherryttäminen ja maaperän ja ruoan terveellisyyden varmistaminen.

Missiot koostuvat tutkimus- ja innovointihankkeista, toimintapoliittisista ohjaustoimista ja lainsäädäntöaloitteista. Niillä on määrä saavuttaa tietyssä aikataulussa konkreettisia tavoitteita, joilla on suuri yhteiskunnallinen vaikutus. Vuoteen 2030 mennessä ratkaisuja pyritään tuomaan seuraaviin keskeisiin maailmanlaajuisiin haasteisiin:

1. Ilmastonmuutokseen sopeutuminen: tuetaan vähintään 150:tä Euroopan aluetta ja yhteisöä, jotta niistä tulisi ilmastokestäviä.

2. Syöpä: parannetaan EU:n syöväntorjuntasuunnitelman avulla yli kolmen miljoonan ihmisen elämää ehkäisemällä ja hoitamalla syöpäsairauksia, pidentämällä potilaiden elämää ja parantamalla heidän elämänlaatuaan.

3. Ennallistetaan meriämme ja vesistöjämme.

4. Luodaan 100 ilmastoneutraalia ja älykästä kaupunkia.

5. Euroopan maaperäsopimus: luodaan 100 elävää laboratoriota ja esimerkkitapausta johtamaan maaperän tervehdyttämistä.

Missiot ovat uusi yhteistyöhön perustuva lähestymistapa. Niillä saadaan aikaan vaikutuksia yhdistämällä tutkimus ja innovointi uudenlaisiin hallinnointi- ja yhteistyömuotoihin ja osallistamalla ihmisiä, myös nuoria, uudella tavalla.

Missioiden juuret ovat Horisontti Eurooppa -ohjelmassa, mutta niiden toteutus – uusien ratkaisujen etsintä ja eurooppalaisten elämän parantaminen – ulottuu laajalle tutkimuksen ja innovoinnin ulkopuolelle.

EU:n missioissa ollaan suorassa yhteydessä kansalaisiin ja otetaan heidät mukaan suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Mukaan tulee EU-maita, alueita ja laaja joukko sidosryhmiä julkiselta ja yksityiseltä sektorilta. Tavoitteena on varmistaa EU:ssa kestävät tulokset jokaiselle.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_4747

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenatec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 7857
nina [dot] hottiatec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
29. syyskuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto