Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 22. lokakuuta 2025
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Hae tukea EU:n aluepolitiikan tuloksista uutisointiin: EU:n koheesiopolitiikan tiedotustoimia koskeva ehdotuspyyntö

Mikrofoni © Euroopan unioni 2021
Mikrofoni © Euroopan unioni 2021

Euroopan komissio on julkaissut ehdotuspyynnön, jolla tuetaan koheesiopolitiikkaan keskittyviä mediatoimia yhteensä 3,5 miljoonalla eurolla. Hanke-ehdotuksia toimituksellisesti riippumattoman sisällön tuottamiseksi EU:n alue- ja koheesiopolitiikasta voivat lähettää niin tiedotusvälineet, yliopistot, viestintätoimistot kuin yksityiset ja julkiset tahot. Valituille hankkeille myönnetään avustus, joka kattaa 80 prosenttia kustannuksista. Kukin tuensaaja voi saada enintään 200 000 euroa rahoitusta. Seitsemän viime vuoden aikana tämän ehdotuspyynnön kautta on myönnetty lähes 40 miljoonaa euroa rahoitusta 188 taholle. Rahoituksen avulla on tuotettu esimerkiksi lehtiartikkeleita, videoita, fyysisiä tai verkkotapahtumia, radiolähetyksiä, TV-ohjelmia, sosiaalisen median sisältöjä ja muita luovia viestintähankkeita. Rahoitusta haetaan EU Funding & Tenders -portaalin kautta. Hakuaika umpeutuu 15. tammikuuta klo 18 Suomen aikaa.

Lisää: https://ec.europa.eu/regional_policy/whats-new/newsroom/15-10-2025-call-for-proposals-for-information-measures-for-the-eu-cohesion-policy_en 

Tiedot

Julkaisupäivä
22. lokakuuta 2025
Laatija
Suomen-edustusto