Fysioterapeutti Johanna Suomela lähti vuonna 2009 etsimään töitä Italiasta ja jäi sille tielleen. EU:n vapaa liikkuvuus mahdollistaa suomalaisille koko Euroopan laajuiset työmarkkinat.
Rooman Parco delle Valli -puistossa on aiemman vesisateen vuoksi hiljaista. Fysioterapeutti Johanna Suomela kaivaa repustaan esiin työvälineensä, stetoskoopin ja sykemittarin. Mittari on yhteydessä Suomelan kännykkään, johon asennetun sovelluksen avulla hän seuraa potilaidensa sykkeen vaihteluita.
”Käyn tässä puistossa usein sydänpotilaiden kanssa kävelemässä. Täällä on tasainen pohja, jossa ei helposti kompastu. Sydänleikkauksen jälkeen monet pelkäävät liikkumista”, Suomela kertoo.
15 vuotta Italian pääkaupungissa asunut Suomela kuvaa tietään maahan epätyypilliseksi. Hän oli valmistunut fysioterapeutiksi Oulun seudun ammattiopistosta ja ehtinyt harjoittaa ammattiaan jo muutaman vuoden ajan. Sitten Suomela tuli uskoon.
”Aloin rukoilla ja uskoin vahvasti, että jumalalla on jokin suunnitelma elämälleni. Minulle tuli vahva tunne, että minun täytyy mennä Roomaan. Pyysin neljä kuukautta vuorotteluvapaata sillä ajatuksella, että tulisin sen jälkeen takaisin”, Suomela kertoo.
Ulkomaille lähteminen oli helppoa, sillä työntekijöiden vapaa liikkuvuus jäsenmaiden välillä on yksi EU-kansalaisten perusvapauksista. Sen ansiosta toisen palveluksessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana työskentelevä ei tarvitse työlupaa toisessa EU-maassa.
Nopeasti oman alan töihin
Koska Johanna Suomela ei osannut italiaa, päätyi hän aluksi Vatikaanimuseoiden eteen kaupittelemaan opastettuja kierroksia turisteille. Pian hän kuuli italialaisen ystävänsä kautta fysioterapialiikkeestä, jota iäkäs omistaja oli jäänyt pyörittämään yksin.
”Tällä Umberto-omistajalla oli hirveä kunnioitus suomalaisia fysioterapeutteja kohtaan, ja hän otti minut töihin iltapäiviksi. Myöhemmin sain hänen kauttaan töitä myös aamuisin, vaikeavammaisten fysioterapeuttina. Päätin jäädä vuodeksi, sitten kahdeksi”, Suomela kertoo.
Toisessa EU-maassa työskentelevä saattaa joutua anomaan ammattipätevyytensä virallista tunnustamista maan viranomaisilta. Suomela kertoo työskennelleensä Italiassa aluksi suurlähetystön kautta virallisesti käännätetyllä tutkintotodistuksella.
”Sitten sain selville, että tarvitsin ammattipätevyyteni tunnustamisen Italian terveysministeriöstä. Jouduin sitä varten käännättämään tutkintoni jokaisen kurssin sisällön. Lisäksi toimitin ministeriöön tiedot työkokemuksestani ja muista käymistäni kursseista. Prosessiin meni jokunen kuukausi”, Suomela muistelee.
Potilastyö samanlaista maasta riippumatta
Tällä hetkellä Suomela työskentelee aamupäivät yksityisessä Ars Biomedica -sairaalassa ja käy iltapäivisin kotikäynneillä omien asiakkaidensa luona. Suomelan erikoisalue sairaalassa on sydänkuntoutus, sillä vuosien varrella hän kävi Suomessa erikoistumassa sydänfysioterapeutiksi.
Terapian toteutus ja yhteistyö lääkärien ja sairaanhoitajien kanssa on Suomelan mukaan melko samanlaista niin Suomessa kuin Italiassa. Italiassa fysioterapiassa käytetään enemmän konehoitoja, minkä lisäksi kummassakin maassa hoidossa on eroja yksityisen ja julkisen sektorin välillä.
Kuten suurin osa Rooman fysioterapeuteista, myös Suomela työskentelee itsenäisenä ammatinharjoittajana. Vaikka Suomela on muuten tyytyväinen työhönsä, jatkuva yhteistyösopimuksilla työskentely tuntuu hänestä epäreilulta.
”Se saa välillä minut selaamaan suomalaisia työpaikkailmoituksia”, Suomela tunnustaa.
Työssä samoilla ehdoilla koko EU:ssa
Toisessa jäsenvaltiossa työskentelevillä EU-kansalaisilla on palkkaukseen, terveyteen ja turvallisuuteen, sosiaaliturvaan ja veroetuuksiin liittyen samat oikeudet kuin maan omilla kansalaisilla. Lisäksi heillä on oikeus liittyä ammattiliittoon.
Suomela kertoo hoitaneensa verotuksen, eläkemaksut ja oman toiminimen avaamisen Italiassa tutun kirjanpitäjän avulla. Italialainen fysioterapeuttiliitto on tarjonnut paljon hyödyllisiä kontakteja, eikä Suomela ole kokenut työelämässä syrjintää. ”Päinvastoin, suomalaisuudesta on joissain tilanteissa ollut etua”, Suomela kertoo.
Kun EU-kansalainen on oleskellut toisessa jäsenmaassa yli kolmen kuukauden ajan, pitää oleskeluoikeus rekisteröidä. Suomelan mukaan se sujui ongelmitta, mutta viiden vuoden jälkeen haettava pysyvä oleskeluoikeus on osoittautunut haastavammaksi prosessiksi. ”Olen yrittänyt saada sitä monta vuotta ja käynyt useasti kunnanvirastossa. Viimeksi minua pyydettiin soittamaan tiettyyn aikaan, mutta en koskaan päässyt läpi”, Suomela sanoo.
Julkinen terveydenhuolto toimii
Vuosien varrella Johanna Suomela löysi Italiasta aviomiehen, ja pian perhe kasvoi kahdella tyttärellä. Ulkomailla asumisen ikävin yllätys koitti, kun ensimmäistä lastaan odottaneelle Suomelalle selvisi, ettei hän saisi lainkaan äitiysrahaa. ”Italialaisen eläkelaitoksen mukaan en ollut maksanut kaikkia sosiaaliturvamaksuja, vaikka olin luullut hoitaneeni kaiken mallikelpoisesti. Se oli taloudellisesti hankalaa aikaa”, Suomela kertoo.
Ensimmäisen raskauden kohdalla Suomela turvautui yksityiseen gynekologiin, toisen kohdalla julkiseen, ilmaiseen perheneuvolaan. Lisäksi hänellä on käytössä omalääkäri, jonka kanssa asiat selviävät usein jo sähköpostitse tai puhelimitse.
Suomelan tyttärillä on julkisen terveydenhuollon lastenlääkäri, ja perheelle maksetaan Italiassa lapsilisää. Vaikka muutto takaisin Suomeen välillä houkuttaa, on Suomela ainakin toistaiseksi jäämässä Italiaan. ”Koemme olevamme oikeassa paikassa, Rooman kaaoksen keskelläkin on rauha. Täällä on hyvä olla”, Suomela sanoo.
Edustuston sopimuskumppanin laatima artikkeli
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 27. syyskuuta 2024
- Laatija
- Suomen-edustusto