Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli1. heinäkuuta 2021Suomen-edustusto

EU:n koronatodistus käyttöön

EU:n koronatodistuksesta annettu asetus tulee voimaan tänään. Tämä tarkoittaa, että EU-kansalaiset ja EU:ssa asuvat voivat nyt saada EU:n koronatodistuksen, joka kelpaa kaikkialla EU:ssa. Todistuksia on alettu jo antaa ennen asetuksen voimaantuloa 21...

EU:n koronatodistuksen on tarkoitus helpottaa vapaata ja turvallista liikkumista EU:ssa koronapandemian aikana. Kaikilla eurooppalaisilla on oikeus vapaaseen liikkuvuuteen, myös ilman todistusta, mutta todistus helpottaa matkustamista ja vapauttaa haltijansa tietyistä rajoituksista, kuten karanteenista.

EU:n koronatodistukseen merkitään tiedot covid-19-rokotuksista, testeistä ja taudista paranemisesta.

Todistus on saatavilla ilmaiseksi kaikilla EU:n virallisilla kielillä sekä digitaalisena että paperimuodossa.

Todistus on tietoturvallinen, ja siihen sisältyy digitaalisesti allekirjoitettu QR-koodi.

Uusien sääntöjen mukaan EU-maiden ei pitäisi asettaa EU:n koronatodistuksen haltijoille muita matkustusrajoituksia, paitsi jos ne ovat välttämättömiä ja oikein mitoitettuja kansanterveyden turvaamiseksi.

Komissio myöntää lisäksi EU-maille hätätilanteen tukiohjelmastaan 100 miljoonaa euroa, jotta ne voivat tarjota kohtuuhintaisia testejä.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_3343

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenatec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
1. heinäkuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto