
Euroopan komissio on esittänyt ehdotuksen EU:n avaruusasetukseksi. Kunnianhimoisen asetuksen tavoitteena on tehdä Euroopan avaruusalasta puhtaampi, turvallisempi ja kilpailukykyisempi.
Tällä hetkellä monilla EU-mailla on omia avaruusalan sääntöjään. Tämä hankaloittaa innovointia, rajoittaa Euroopan markkinaosuutta ja aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Koko Eurooppaa koskevilla selkeillä ja yhdenmukaisilla säännöillä voidaan parantaa turvallisuutta, häiriönsietokykyä ja ympäristövastuullisuutta. Lisäksi säännöt auttavat yrityksiä kasvamaan ja laajentamaan toimintaansa yli rajojen.
EU:n avaruusasetuksella vähennetään byrokratiaa, suojellaan avaruusresursseja sekä luodaan yrityksille tasapuoliset ja ennakoitavat toimintaedellytykset.
Ehdotuksessa on kolme keskeistä osa-aluetta:
- Turvallisuus. Tällä hetkellä maata kiertää 11 000 satelliittia. Seuraavan vuosikymmenen aikana niitä laukaistaan avaruuteen arviolta 50 000 lisää. Satelliittien lisäksi kiertoradoilla leijuu yli 128 miljoonaa avaruusromukappaletta. Jotta vältytään törmäyksiltä, EU:n avaruusasetuksella parannetaan avaruuskappaleiden jäljittämistä ja rajoitetaan uuden romun syntymistä.
- Häiriönsietokyky. Avaruuden infrastruktuureihin kohdistuu yhä enemmän uhkia, kun satelliitteihin, maa-asemiin ja yhteyksiin kohdistetaan kyberhyökkäyksiä ja elektronista häirintää. Sen vuoksi EU:n avaruusasetuksessa edellytetään perusteellisia riskinarviointeja kaikilta avaruusalan toimijoilta.
- Kestävyys. Kun avaruustoiminta lisääntyy, resurssien, hiilidioksidipäästöjen ja avaruusromun hallinnasta tulee välttämätöntä. EU:n avaruusasetuksessa vahvistetaan yhteiset säännöt ympäristövaikutusten mittaamiseksi, jotta alan ympäristöjalanjälkeä voidaan pienentää ja EU:n toimien kestävyyttä parantaa.
Uusia sääntöjä sovellettaisiin EU:n ja jäsenmaiden avaruusresursseihin sekä EU:n ulkopuolisiin toimijoihin, jotka tarjoavat palvelujaan Euroopassa.
Alan toimijoille tarjotaan tukea mahdollisesti aiheutuvien kustannusten vastapainoksi. Siihen kuuluu valmiuksien kehittäminen, testauslaitosten käyttöoikeus ja lupahakemusten valmistelussa avustaminen. Tuesta hyötyvät erityisesti startup- ja pk-yritykset.
EU:n avaruusasetuksen lisäksi komissio on esittänyt Euroopan avaruustaloutta koskevan vision, jossa käsitellään kehittyvää maailmanlaajuista avaruustaloutta sekä kansainvälisen kilpailun ja geopoliittisten jännitteiden aiheuttamia haasteita.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_25_1583
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 26. kesäkuuta 2025
- Laatija
- Suomen-edustusto