Koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi Keski-Afrikan tasavallan on käytettävä varojaan ennaltaehkäiseviin terveydenhuollon toimenpiteisiin, mikä lisää merkittävästi sen julkiseen talouteen kohdistuvia paineita.
EU antaa Keski-Afrikan tasavallalle budjettitukea kahdella ohjelmalla. Valtion vakauttamiseen ohjataan 45 miljoonaa euroa ja turvallisuus- ja hallintoalan uudistukseen 9 miljoonaa euroa.
Jotta maata voitaisiin auttaa mahdollisimman nopeasti, sille myönnetään ennakkomaksuna 23,5 miljoonaa euroa jo lähiviikkojen aikana.
Kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavan komissaarin Jutta Urpilaisen mukaan Euroopan unioni on toiminut Keski-Afrikan tasavallan rinnalla pitkään auttaakseen sitä selviytymään kriiseistä. ”Tällä uudella budjettituella pyritään auttamaan maata torjumaan terveyskriisiin liittyviä sosioekonomisia riskejä ja edistämään valtion auktoriteetin asteittaista palauttamista alueelle, mikä on välttämätöntä maan taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen kannalta.”
Keski-Afrikan tasavalta yrittää edelleen toipua vuonna 2013 alkaneesta kriisistä. Maan hallitus ja 14 aseellista ryhmittymää allekirjoittivat rauhansopimuksen helmikuussa 2019, mutta humanitaarinen tilanne on edelleen vaikea ja turvallisuustilanne epävakaa.
EU on Keski-Afrikan tasavallan tärkein kumppani, niin politiikassa kuin taloudessakin. EU on noudattanut kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa se yhdistää ohjelmiensa voimavarat tukeakseen maan rauhanomaista kehitystä, vakautta ja demokratiaa.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_20_1074
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
p. (09) 6226 5465, GSM 050 384 7857
etunimi [dot] sukunimiec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 18. kesäkuuta 2020
- Laatija
- Suomen-edustusto