Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Uutisartikkeli
  • 10. tammikuuta 2025
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 4 min

EU-ilmastolähettiläs Pekka Reinikainen: Ilmastotietoisuus pitäisi natottaa

EU-ilmastolähettiläs Pekka Reinikainen
EU-ilmastolähettiläs Pekka Reinikainen

Pekka Reinikaista kuunnellessa ei jää epäselväksi, että aika toimia on nyt. ”Ilmastotietoisuus pitäisi natottaa”, kuten hän sanoo. Meidän pitäisi herätä näkemään, mitä on tapahtumassa, ja sen jälkeen yhdessä yössä käynnistää toimet, joilla turvataan tulevaisuus paitsi meille, myös tuleville sukupolville. Samalla Reinikainen haluaa korostaa, että toivolle ja tuloksille on aina tilaa. 

“Suomessa elinkeinoelämä tekee tällä hetkellä eniten konkretiaa vihreän siirtymän eteen. Siellä ymmärretään asian kiireellisyys, on ryhdytty toimenpiteisiin ja saatu myös tuloksia aikaan”, hän sanoo. Reinikaisen oman ilmastolähettilyyden ydin on kansanvalistustyö: se, miten vaikea ja ahdistavakin asia kerrotaan selkeästi ja ymmärrettävästi ja saadaan muutos aikaan askel – tai mieluummin jopa harppaus – kerrallaan. 

”Ilmastoteot tarvitsevat tuekseen Nato-siirroksen taustalla olleen kansalaispaineen tapaisen muutosvoiman. Siksi kansalaistason ymmärryksen ja oivallusten lisääminen on niin tärkeää”, Reinikainen sanoo.

Reinikainen käy ahkerasti puhumassa ilmastonmuutoksesta perustamansa Ilmastotieto ry:n nimissä sekä EU-ilmastolähettiläänä. Pelkästään syksyn 2024 aikana hän kävi erilaisissa tapahtumissa, tilaisuuksissa, yrityksissä ja oppilaitoksissa esittelemässä kehittämäänsä burgerimallia jo yhteensä vajaalle tuhannelle silmäparille. Tätä ennen hän toimi 21 vuotta Suomen Punaisen Ristin palveluksessa. Hän jäi sieltä eläkkeelle elokuussa 2024. 

Toimittajasta kansalaisvaikuttajaksi

Reinikaisen ensisijainen nuoruuden unelma oli ryhtyä toimittajaksi, ja se hänestä myös tuli. Ura Turun ylioppilaslehden päätoimittajana, sanomalehti Uudessa Suomessa, paikallislehdissä ja Ruotsin radiossa johti markkinointiviestinnän pariin mainostoimistoon, sieltä tiedottajaksi ja lopulta vaikuttajaviestijäksi. Väliin mahtuvat kaksi vuotta ulkoasiainministeriön erityisasiantuntijan virassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin viestintäpäällikkönä Kosovossa sekä vuodet viestintädelegaattina Suomen Punaisessa Ristissä. Kansainväliset tehtävät veivät Reinikaisen Geneveen projektipäälliköksi, ja siellä työskentelyä hän kuvaa parhaaksi ajaksi työurallaan. 

“Kun saa näköalapaikalta seurata, mitä humanitäärisessä kentässä tapahtuu maailman mittakaavassa, saa erittäin syvällisen näkemyksen siitä, missä maailma menee ja minne olemme matkalla”, hän toteaa.

Vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana tarve ymmärtää, mihin pakolaisuus perustuu, muodosti pohjan kansanvalistustoiminnalle, jota Reinikainen jatkaa edelleen. Sitä seuraava askel oli moniongelmaisuuden käsitteeseen perehtyminen. 

Ilmastonmuutos tuli ryminällä mukaan kuvaan siinä vaiheessa, kun kansainvälisen Punaisen Ristin EU-edustusto Brysselissä halusi saada asiasta paremmin selvää ja pyysi häntä hakemaan Euroopan ilmastosopimuksen ilmastolähettilääksi. Se johti tarpeeseen selvittää ilmastonmuutosta, sen syitä ja seurauksia, kuinka siihen voidaan vaikuttaa ja miten jokainen meistä voi sitä omilla toimillaan torjua. Pian Reinikainen huomasi, että ilmastoasiat ovat monelle niin ahdistavia ja vaikeita käsittää, että ne suljetaan mieluummin ajatusmaailman ulkopuolelle. Tähän tarkoitukseen hän kehitti vuonna 2023 konkreettisen työkalun, ilmastoburgerimallin.

Toivon suurin keskittymä on tasolla yksi

Ilmastoburgeri on otettu kiinnostuneesti vastaan kaikkialla, missä Reinikainen on käynyt sitä esittelemässä. Yksinkertainen infograafi näyttää taso tasolta ilmastonmuutoksen yksinkertaisen logiikan – miten sen vaikutukset etenevät – ja tekee yhdellä silmäyksellä selväksi, että paljon on tekemistä mutta että aina on tilaa myös toivolle. 

Ilmastoburgeri_Pekka Reinikainen

Reinikainen avaa burgeriaan: ”Kansi on se ratkaiseva. Väijytään lämpömittaria, joka kertoo suoraan sen, kuinka pärjätään. Mittarilukema ratkaisee, paljonko ongelmia valuu alaspäin. Jokainen desimaali ylöspäin tarkoittaa, että ongelmat kasvavat. Jokainen desimaali alaspäin tarkoittaa, että ollaan onnistuttu. Tasolla kaksi on tarve sopeutua todellisuuteen. Tasolle kolme emme halua joutua. Toivon suurin keskittymä on tasolla yksi.”

Reinikaisen ajatusmaailman perusta tässä kansanvalistustyössä on näkemys siitä, että asiat eivät muutu, ellei riittävä määrä kansalaisia ryhdy ajamaan samaa asiaa. Se taas edellyttää, että tiedetään mistä on kysymys ja ymmärretään asian kiireellisyys sekä se, että kiireisten muutosten vaikutukset tulevat suurelta osin vasta pitkällä aikavälillä.

”Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa pitää ymmärtää myös moniongelmaisuuden merkitys,

vaikkapa ilmastonmuutoksen ja luontokadon vuoropuhelun vaikutus. Edessä on uusia

asioita, jotka eivät ole vielä nousseet esille. Oman seurantani avulla pyrin nostamaan niitä

etuajassa esiin.”

Otetaan paikkamme eturivissä

”Haluan tehdä parhaani, jotta mahdollisimman moni ymmärtää, mitä pitäisi tehdä ja millä aikataululla. Mitä juuri minä voin tehdä? Mistä voin aloittaa? Kun riittävän moni tekee pieniä, fiksuja valintoja, saadaan isoja asioita aikaan. Kaikki yksittäisen teot vaikuttavat. Kun ihmisiä on riittävästi, se tuottaa isoja asioita”, Reinikainen sanoo. Ajatuksessa, että yksi ihminen tai pieni Suomi ei pysty vaikuttamaan, on hänen mielestään selvä mittasuhdevirhe.

”Suomi voi vivuttaa asioita EU:n kautta. Voimme vaikuttaa jäsenenä siihen, millaista lainsäädäntöä EU:ssa toteutetaan, ja EU:n kautta voimme vaikuttaa globaalisti. Vaikka Suomi on pienempi kuin Kiina, sillä mitä me teemme, on meille niin iso merkitys, että meidän kannattaa ottaa paikka eturivistä. Se, mitä pitää alkaa tehdä, on iso ponnistus, ja ne, jotka ovat kehittyneimpiä näissä asioissa, saavat suurempaa etua kuin takarivissä olijat. Sitä pystymme hyödyntämään omien kansalaistemme eduksi”, hän toteaa.

Pekka Reinikainen kävi tekemässä NASAn sivuilla vapaasti käytettävissä olevan aikajanan perheelleen. Aikajana näyttää, millaisena seuraavat sukupolvet perivät ilmastonmuutoksen edellisen sukupolven jälkeen. Lähde: https://svs.gsfc.nasa.gov/webapps/climate-legacies/

Oma perheeni ja ilmastonmuutos_Pekka Reinikainen

 

Tiedot

Julkaisupäivä
10. tammikuuta 2025
Laatija
Suomen-edustusto