Komissio on tänään julkaissut energiaunionin tilaa koskevan vuoden 2024 katsauksen, jossa kuvataan, miten EU on selviytynyt energiapoliittisen ympäristön ennennäkemättömistä haasteista tämän komission toimikauden aikana.
EU on viime vuosina onnistunut selviytymään energian toimitusvarmuuteen kohdistuvista kriittisistä riskeistä, saamaan energiamarkkinat ja -hinnat taas hallintaan sekä nopeuttamaan siirtymistä ilmastoneutraaliuteen:
- Uusiutuvan energian tuotannossa rikotaan uusia ennätyksiä. Vuoden 2024 alkupuoliskolla puolet EU:n sähköntuotannosta oli peräisin uusiutuvista energialähteistä.
- Venäläisen kaasun osuus EU:n kaasuntuonnista laski 45 prosentista 18 prosenttiin vuoden 2021 ja kesäkuun 2024 välillä.
- Kaasun kysyntä väheni elokuun 2022 ja toukokuun 2024 välisenä aikana 138 miljardia kuutiometriä.
- Energian hinnat ovatvakaammat ja vuoden 2022 energiakriisin huipputasoja huomattavasti alhaisemmat.
- EU:n kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 32,5 prosenttia vuosina 1990–2022, ja EU:n talous puolestaan kasvoi samana ajanjaksona noin 67 prosenttia.
Uusiutuvan energian osuuden lisäämisessä on edistytty merkittävästi. Tuulivoima ohitti kaasun, ja siitä tuli EU:n toiseksi suurin sähkönlähde ydinvoiman jälkeen. Vuoden 2024 puolivälissä uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin jo 50 prosenttia EU:n sähköstä.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_24_4581
Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Ismo Ulvila
puh. 050 541 1122
ismo [dot] ulvilaec [dot] europa [dot] eu (ismo[dot]ulvila[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Tiedottaja
Nina Hotti
puh. 050 384 78
nina [dot] hottiec [dot] europa [dot] eu (nina[dot]hotti[at]ec[dot]europa[dot]eu)
Seuraa X:ssä / Twitterissä @eukomissio
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 11. syyskuuta 2024
- Laatija
- Suomen-edustusto