Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
  • Lehdistötiedote
  • 20. heinäkuuta 2022
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min

Energiaa säästöön talven varalle: komissio ehdottaa kaasunkysynnän vähentämissuunnitelmaa EU:n suojaamiseksi toimitusten leikkauksilta

Energiansäästö

Euroopan unionilla on riskinä, että Venäjän kaasutoimituksia leikataan entisestään Kremlin käyttäessä kaasuvientiä aseenaan. Lähes puolet EU:n jäsenvaltioista kärsii jo toimitusten vähenemisestä. Komissio ehdottaa tänään uutta lainsäädäntövälinettä ja vapaaehtoista eurooppalaista kaasunkysynnän vähentämissuunnitelmaa, jotta kaasun käyttöä Euroopassa voidaan vähentää 15 prosenttia seuraavaan kevääseen asti.

Kaikki kuluttajat, kotitaloudet, julkisten rakennusten omistajat, energiantoimittajat ja teollisuus voivat toteuttaa toimenpiteitä kaasun säästämiseksi. Komissio aikoo myös nopeuttaa yhteistyötä kaasun yhteishankinnassa parantaakseen EU:n mahdollisuuksia hankkia vaihtoehtoisia kaasutoimituksia.

Komissio ehdottaa uutta neuvoston asetusta koordinoidusta kysynnän vähentämisestä perussopimuksen 122 artiklan mukaisesti. Uudessa asetuksessa edellytettäisiin, että kaikki jäsenvaltiot vähentävät vapaaehtoisesti kaasunkysyntää15 prosentilla 1. elokuuta 2022 ja 31. maaliskuuta 2023 välisenä aikana. Lisäksi asetus antaisi komissiolle mahdollisuuden julistaa toimitusvarmuuden osalta ”unionin hälytystila”, joka velvoittaisi kaikki jäsenvaltiot vähentämään kaasun kysyntää.

Auttaakseen jäsenvaltioita toteuttamaan tarvittavat kysynnän vähennykset komissio on hyväksynyt Euroopan kaasunkysynnän vähentämissuunnitelman, jossa esitetään koordinoidun kysynnän vähentämisen periaatteet ja kriteerit. Suunnitelmassa keskitytään pääasiassa kaasun korvaamiseen muilla polttoaineilla ja energian kokonaissäästöihin kaikilla sektoreilla. Sen tavoitteena on turvata toimitukset kotitalouksille ja keskeisille käyttäjille, kuten sairaaloille, mutta myös toimialoille, jotka ovat ratkaisevia talouden välttämättömien tuotteiden ja palvelujen sekä EU:n toimitusketjujen ja kilpailukyvyn kannalta. Lisäksi siinä annetaan jäsenvaltioille ohjeita tärkeimmistä näkökohdista, jotka on otettava huomioon rajoituksia suunniteltaessa.

 

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:
https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_22_4608 

 

Euroopan komission Suomen-edustusto
Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
puh. 040 535 5979
pia [dot] siitonenatec [dot] europa [dot] eu (pia[dot]siitonen[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
20. heinäkuuta 2022
Laatija
Suomen-edustusto