Suomen liittymisestä Euroopan unioniin on kulunut 28 vuotta. Yhtä monta vuotta on kulunut siitä, kun ensimmäiset suomalaiset aloittivat uransa EU-viroissa. Nämä työuransa Brysselissä ja Luxemburgissa tehneet suomalaiset alkavat nyt lähestyä eläkeikää, ja unionin toimielimiin kaivataan uutta suomalaisverta. Suomalaiset eivät kuitenkaan ole hakeutuneet EU-tehtäviin kovinkaan innokkaasti viime vuosina. Komission Suomen-edustustossa tehdäänkin hartiavoimin töitä heidän houkuttelemisekseen näihin mielenkiintoisiin tehtäviin.
On koko unionin etu, että toimielimissä työskentelee kaikkien EU-maiden kansalaisia. Kun EU-toimielimet rekrytoivat työntekijöitä, ne pyrkivät varmistamaan, että työntekijät ovat kotoisin maantieteellisesti mahdollisimman laajalta alueelta. Henkilöstön kansalaisuusjakauman pitäisi vastata EU:n väestöjakaumaa ja pienemmillä jäsenvaltioilla olisi oltava tietty vähimmäisedustus. Nämä periaatteet huomioon ottaen kaikille EU:n kansalaisuuksille on määritetty oma tavoitetasonsa. Suomalaisten kohdalla tämä maaginen luku on 1,8 prosenttia.
Perinteisesti suomalaiset ovat olleet hyvin edustettuina toimielimissä, ja vielä nytkin heidän osuutensa on lähellä tavoitetasoa. Esimerkiksi komissiossa suomalaisten osuus koko henkilöstöstä on noin 1,7 prosenttia ja päällikkötehtävistä jopa 2,5 prosenttia. Tilanne keikahtaa kuitenkin päälaelleen vuonna 2026, johon mennessä noin kolmannes nykyisistä suomalaisvirkamiehistä jää eläkkeelle. Viime vuosina suomalaisia on lähtenyt EU-virkauralle huomattavan vähän, ja heidän osuutensa nk. ”sisääntulopalkkaluokissa” on noin 0,6 prosenttia.
Mitä edustusto sitten tekee saadakseen suomalaisia harkitsemaan EU-uraa? Yritämme varmistaa, että mahdollisimman moni kuulee, millaisia työpaikkoja toimielimissä on tarjolla:
Käymme oppilaitoksissa, uratilaisuuksissa ja messuilla kertomassa, miksi EU-uralle kannattaa hakeutua. Kerromme käytännönläheisesti eri urapoluista (virkojen ohella tarjolla on myös määräaikaisia tehtäviä), työsuhde-eduista ja elämästä Keski-Euroopassa. Toukokuussa viemme ryhmän yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraohjaajia Brysseliin tutustumaan näihin asioihin paikan päällä.
Tiedotamme unionin henkilöstövalintatoimisto EPSOn kilpailumallien uudistuksesta, sillä sen myötä usein hankaliksi koetut valintamenettelyt ovat yksinkertaistuneet ja nopeutuneet. Lähiaikoina julkaistaan uuden mallin mukaisia virkakilpailuja, joihin EU-uraa harkitsevien kannattaa osallistua.
Olemme myös mukana TE-live-kanavalla kertomassa harjoittelu- ja työllistymismahdollisuuksista toimielimissä, ja toimimme asiantuntijoina Eurooppalaisen Suomen Facebookissa vetämässä Suomen EU-uraverkostossa.
Lisäksi suunnittelemme uusia kuvioita yhteistyössä Suomen EU-edustuston ja valtioneuvoston EU-asioiden osaston kanssa. Näistä tiedotamme lisää lähiaikoina, pysykäähän kuulolla!
Tiedot
- Julkaisupäivä
- 30. maaliskuuta 2023
- Laatija
- Suomen-edustusto