Siirry pääsisältöön
Euroopan komission logo
Suomen-edustusto

Edustuston tiedotuspäällikkö Ismo Ulvila: Puhe unionin tilasta 10. syyskuuta hahmottelee kiireistä EU-syksyä

  • Lisäinformaatio
  • 4. syyskuuta 2025
  • Suomen-edustusto
  • Arvioitu lukuaika: 1 min
Puhe unionin tilasta 2025

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää aamulla keskiviikkona 10. syyskuuta Strasbourgissa Euroopan parlamentille unionin tilaa käsittelevän vuosittaisen puheensa. Puheen pitopaikka jo itsessään sisältää annoksen symboliikkaa: puhuuhan siinä komission puheenjohtaja vaaleilla valituille Euroopan parlamentin jäsenille. Kyseessä on puheenjohtaja von der Leyenin toisen toimikauden ensimmäinen puhe unionin tilasta, ja se määrittää suunnan tulevaisuutta varten. Puheesta käytetään usein lyhennettä SOTEU (englanniksi State of the Union).

Kuten edellisilläkin kerroilla, puheenjohtajan odotetaan puheessaan tarkastelevan joulukuussa 2024 kautensa aloittaneen komission kulunutta vuotta, hahmottelevan komission ja unionin painopisteitä tulevalle vuodelle sekä ilmoittavan uusista aloitteista. Odotettavissa on jälleen erittäin laaja, monia asiakokonaisuuksia käsittelevä puhe.

Esimerkiksi multilateralismi on ollut maailmalla puolustuskannalla, kun valtioiden kilpailuhenkisyys on lisääntynyt. Kylmän sodan päättymisen jälkeen muodostunutta turvallisuusarkkitehtuuria ei voida enää pitää itsestäänselvyytenä: Viimeisimmän Eurobarometri-selvityksen mukaan Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan sekä rauhan ja turvallisuuden palauttaminen Eurooppaan on EU:n kansalaisten ensisijainen huolenaihe. 

Myös taloudellinen kilpailu on aiempaa kovempaa. Euroopalle on luotava liiketoimintaedellytykset kilpailukykyisenä maanosana perinteisille teollisuudenaloille ja houkuttelevana paikkana puhtaan teknologian ja tekoälyn edelläkävijöille. 

Vaikka siis isoja haasteita riittää, toisaalta myös Eurobarometri-selvityksen mukaan eurooppalaisten, erityisesti nuorten, luottamus EU:hun ja komissioon on korkeimmalla tasollaan (52 %) 18 vuoteen. Kolme neljäsosaa vastaajista (75 %) eli suurin osuus kahteen vuosikymmeneen kokee olevansa EU:n kansalainen, ja lähes seitsemän kymmenestä (69 %) katsoo, että EU on vakauden tyyssija rauhattomassa maailmassa. Tämä luo vankkaa perustaa sille, että me EU-kansalaiset näemme haasteidemme ratkaisun olevan paljolti yhteistyössämme. 

Voit seurata puhetta suorana lähetyksenä suomeksi tulkattuna 10. syyskuuta klo 10 alkaen osoitteessa https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/state-union/state-union-2025_fi 

Tiedot

Julkaisupäivä
4. syyskuuta 2025
Laatija
Suomen-edustusto