Siirry pääsisältöön
Suomen-edustusto
Uutisartikkeli24. helmikuuta 2021Suomen-edustustoArvioitu lukuaika: 1 min

Alustatyöntekijöiden suojelu: Komissio käynnistää työmarkkinaosapuolten kuulemisen

Komissio käynnistää tänään ensimmäisen vaiheen kuulemisen eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten kanssa siitä, miten työsuoritusten digitaalisten välitysalustojen kautta työskentelevien henkilöiden työoloja voitaisiin parantaa.

Alustatyö lisääntyy EU:ssa nopeasti yhä useammilla toimialoilla. Tiettyihin alustatyön muotoihin liittyvät kuitenkin usein epävarmat työolot, mikä näkyy avoimuuden ja ennakoitavuuden puutteena sopimusjärjestelyissä, terveys- ja turvallisuuskysymyksiin liittyvinä haasteina sekä vaikeutena saada sosiaalista suojelua. Muita alustatyöhön liittyviä kysymyksiä ovat esimerkiksi valtioiden rajojen yli tapahtuva työskentely sekä algoritmijohtaminen.

Koronaviruskriisi on kiihdyttänyt digitalisaatiota ja alustoihin perustuvien liiketoimintamallien laajentumista sisämarkkinoilla. Joillakin alustoilla on ollut tärkeä tehtävä palveluiden saatavuuden takaajina sulkutoimien aikana. Samalla terveyskriisi on tuonut entistä selkeämmin esille, miten haavoittuva alustatalouden kaltaisilla aloilla työskentelevien henkilöiden asema on. Haasteita liittyy niin terveys- ja turvallisuusriskeille altistumiseen kuin sosiaaliturvan ja ‑etuuksien rajalliseen saatavuuteen.

Nämä seikat, kuten myös digitaalisten alustojen rajat ylittävä luonne, korostavat tarvetta EU:n tason aloitteelle, jolla pyritään parantamaan alustojen kautta työskentelevien henkilöiden työoloja.

Työmarkkinaosapuolten ensimmäisen vaiheen kuulemisen tarkoituksena on kerätä eurooppalaisilta työmarkkinaosapuolilta näkemyksiä siitä, tarvitaanko alustatyön työolojen parantamiseksi EU:n tason toimia ja miten nämä toimet voitaisiin suunnata. Kuuleminen on avoinna vähintään kuuden viikon ajan.

Työllisyydestä ja sosiaalisista oikeuksista vastaava komissaari Nicolas Schmit muistuttaa, ettei digitalisaation pyörteissäkään pidä unohtaa eurooppalaisen yhteiskuntamallin perusperiaatteita. ”Digitaalisten välitysalustojen luomat työllistymismahdollisuudet olisi hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta samalla on varmistettava alustojen kautta työskentelevien henkilöiden kunnioitus, suojelu ja ihmisarvoinen kohtelu. Alustatyötä koskevassa EU:n aloitteessa on otettava huomioon kaikki näkökohdat, ja tässä keskeinen merkitys on työmarkkinaosapuolten näkemyksillä.”

Tausta

Komission vuoden 2021 työohjelmassa mainittiin alustatyöntekijöiden työolojen parantamista koskeva lainsäädäntöaloite, joka on tarkoitus tehdä vuoden 2021 loppuun mennessä. Aloitteella tuetaan Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilariin kuuluvien periaatteiden toteutumista.

SEUT-sopimuksen 154 artiklan 2 kohdassa määrätään työmarkkinaosapuolten kaksivaiheisesta kuulemisesta, kun on kyse 153 artiklaan perustuvista sosiaalipolitiikan alaan kuuluvista ehdotuksista. Komissio aikoo tehdä lainsäädäntöaloitteen vuoden loppuun mennessä, elleivät työmarkkinaosapuolet päätä aloittaa keskinäisiä neuvotteluja kuulemisen ensimmäisen tai toisen vaiheen jälkeen.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa:

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_21_686

Euroopan komission Suomen-edustusto

Tiedotuspäällikkö
Pia Siitonen
p. (09) 6226 5473, GSM 040 535 5979
etunimi [dot] sukunimiatec [dot] europa [dot] eu (etunimi[dot]sukunimi[at]ec[dot]europa[dot]eu)

Seuraa Twitterissä @eukomissio

Tiedot

Julkaisupäivä
24. helmikuuta 2021
Laatija
Suomen-edustusto